Aika ajoin ilmestyy tutkimuksia ja lehtijuttuja kaunokirjallisuuden
lukemisen eduista (mm. Runo sytyttää lampun päässä, HS 24.11.2016). Esimerkiksi
runojen lukeminen toimii itsehoitokirjallisuutta tehokkaammin oman elämän
kysymysten käsittelyssä. Luetun monitulkintaisuus aktivoi aivoja ja
omaelämäkerrallista muistia, joten muistojen ja tunteiden käsittely
käynnistyy. Lisäksi uppoutuminen kirjallisuuteen, esimerkiksi runoihin,
lisää psyykkistä hyvinvointia.
Ihmissuhdetyössä työskentelevien on tarpeen reflektoida kokemuksiaan, ja
siihen kaunokirjallisuus auttaa. Johtopäätökseni on siis, että
kirjallisuusharrastus ruokkii positiivisesti työtä. Se antaa perspektiiviä ja
työkaluja oman työskentelyn arviointiin ja kehittämiseen. Lamppu päässä voi
syttyä, kun omaan toimintaan heijastaa fiktion kuvaamia asioita.
Koska kirjallisuuden on todettu kehittävän keskittymistä, kielen ja
ajattelun taitoja sekä ematiakykyjä, kannattaa lukea itse ja suositella sitä
myös muille, myös opiskelijoille. Jokaiselle löytyy jotakin selkokirjoista ja
äänikirjoista paksuihin proosaopuksiin.
Itse olen lukuharrastaja. Harrastus on antanut rutkasti eväitä elämään,
siksi sitä suosittelee mielellään muillekin. Kerron esimerkin viimeisimmästä
lukukokemuksesta ja sen virittämistä erityispedagogiikka-ajatuksista.
Katja Kallion romaani Yön kantaja (Otava 2017) kertoo oikeasti
eläneestä Amanda Aaltosesta (1864-1918), mutta fakta vain häilyy taustalla,
romaani upottaa päähenkilön keksittyihin kokemuksiin. Ammatillisesti voi
tulkita, että Amandalta voisi diagnosoida ADHD:n, Aspergerin, tunne-elämän ja
mielenterveyden häiriöitä. Amanda on levoton, aistiyliherkkä, sopeutumaton ja
impulsiivinen. Ympäristö ei kestä erilaisuutta, ja Amanda suljetaan
parikymppisenä loppuiäksi eristyksiin Seilin saarelle.
Romaanista voi peilata suhtautumista erilaisuuteen, käsityksiä siitä ja
"hoitomuotoja" tähän päivään, nyky-yhteiskuntamme ja omaan
suhtautumiseen. Romaanin avulla pääsee "erilaisen" tunteisiin,
aistielämyksiin, ajatteluun ja kokemuksiin. Voi vaikka leikkiä ajatuksella,
miten nyt amandoille käy: diagnosoidaanko heidät ajoissa, miten
erityispedagogisin toimin tuetaan ja ohjataan, miten he löytävät paikkansa yhteiskunnassamme?
Kaikki kertomani on romaanin ajattelua inspiroivaa puolta. Ei voi unohtaa
romaanin tunne- ja tunnelmaviritystä. Yön kantaja kerrotaan
rakenteeltaan ja kieleltään taiturimaisesti, tunteita koskettaen, jopa kourien.
Opetuksesta ja ohjauksesta usein parhaiten jää mieleen elämys ja tunne, niin
myös kirjallisuudesta. Sillä on merkitystä.
Eikä sovi unohtaa kirjallisuuden yhtä puolta, ajanvietettä ja irti arjesta
-aspektia.
"Lukiessaan hän unohti päällään raskaana retkottavan ajan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti