Sarjakuvataiteilija Viivi Rintanen lupaa piirtää
"hulluustarinoita" niin kauan kuin lopetetaan haukkumasana
"hullu” (Aamulehti 17.3.2017). Taiteilija toistaa sanaa, jotta terä siitä
tylstyisi.
Rintaselta on ilmestynyt sarjakuva-albumi Mielisairaalan kesätyttö (Suuri kurpitsa 2015). Syntysanat sille
lausuttiin, kun Rintanen siivosi monena kesänä Lapinlahden sairaalan tiloja ja
tutustui mielenterveyspotilaisiin.
Rintanen ei tuo esille vain albumilla mielenterveysasiaa. Hän on
ylläpitänyt vuosia sitten palkittua blogia Hulluussarjakuvia. Vastaavaa ei taida
olla missään muualla. Blogin idea on, että kuka tahansa voi lähettää Rintaselle
kokemuksensa mielenterveyden järkkymisestä. Taiteilija valitsee saamistaan
jutuista ideat ja tekee niistä sarjakuvia. Tavoite on olla "kaltaisteni
koko kirjon puolestapuhuja".
![]() |
Tekijänoikeuksien rimaa hipoen: otin kuvakaappauksen Hulluussarjakuvien otsikkoalueesta. |
Taide voi toimia samastumisen lähteenä, vertaistukena tai
kokemuksen/tiedon/tunteen välittäjä. Näitä keinoja Hulluussarjakuvia-blogi käyttää. Nostan hattua sille, että mielenterveysongelmien stigmaa hälventävä sarjakuvataide on julkista, sosiaalisessa mediassa näin julkistettua. Se on saavutettavaa kaikille, joilla on nettiyhteys.
Viivi Rantasen piirrosjälki on elävää, siinä käytetään vahvoja vetoja ja värejä. Näin tunnelma
korostuu. Valuvat akvarelliläikät ilmentävät maailmaa, joka ei ole
tarkkarajainen vaan sotkuinen.
Blogin viimeksi julkaistu sarjakuva "Viimeinen vuoronumero" on
karua kertomaa siitä, minkälaiseen kafkamaiseen kierteeseen uupunut ihminen voi
joutua. Tästä voisi itse ottaa opiksi sen, ettei koskaan pompota ketään vaan
kulkee rinnalla ja selvittää yhdessä, mikä porsaanreikä voisi viedä ihmistä
eteenpäin eikä taaksepäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti