Tällä viikolla tarkastetaan Terhi Ojalan erityispedagogiikan väitöskirja ”Kun perusopetuksen oppilaat oireilevat psyykkisesti - opettajien kokemuksia”,
jossa Ojala on tutkinut opettajien kokemuksia psyykkisesti oireilevista oppilaista.
Tutkimus todistaa opettajien kokemasta neuvottomuudesta, riittämättömyydestä ja osaamattomuudesta.
Ojalan tutkimuksessa oli mukana perusopetuksesta 246 opettajaa: luokan-
ja aineenopettajia, erityis- ja erityisluokanopettajia sekä sairaalaopetuksen
ja valtion koulukotien opettajia. Menetelminä hän käytti haastatteluja,
kyselyitä ja kirjoitelmia.
Kokemusten mukaan sisäänpäinkääntynyttä oireilua eivät opettajat tunnista.
Ulospäinsuuntautunut oireilu tunnistetaan, mutta opettajat eivät tiedä, mitä
sille tehdä. Opettaja kokee jäävänsä ongelman kanssa yksin.
Väitöskirjassa esitellään keinoja asian parantamiseksi. Yksi keskeinen asia
on erityispedagogisen osaamisen lisääminen. Ylen artikkelissa (12.3.2017)
Ojalan keinot kiteytyvät näin:
Ojalan mukaan opettajankoulutuksessa erityispedagogiikkaa pitäisi ottaa enemmän koulutusohjelmaan kaikille opettajille. Myös syvempiä vuorovaikutus- ja tunnetaitoharjoitteita olisi lisättävä.
Täydennyskoulutus, työnohjaus ja vertaistuki koetaan tärkeäksi, jotta
opettajien työssäjaksaminen lisääntyy. Väitöskirjasta käy ilmi, että
kouluttautuminen on vaikeutunut säästöjen seurauksena.
Vaikka väitös kohdentuu peruskouluun, havainnot sopivat varmasti myös
toisen asteen koulutukseen. Koska mielenterveysongelmat ovat yleisiä, joka
ryhmässä todennäköisesti on opiskelijoita, jotka tulisi osata kohdata ottaen
huomioon mielenterveystekijät.
Tunnistamattomat, sisäänpäinkääntyneet oireet,
ovat haaste, siis niiden tunnistaminen, kohtaaminen ja opintojen tukeminen.
Uskon, että opiskelijahuoltoyhteistyö ja konkreettiset opiskelutaitoja ja
oppimista tukevat järjestelyt auttavat opiskelijaa ja opettajaa selviytymään.
Kumpaakaan ei saa jättää yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti