Sananen selkosta

Koulukielessä toistetaan käsitettä kielitietoisuus. Tavoitteena on se, että kaikki opetus on myös kielen hallinnan tukemista. Luonnollisesti ajatuksena on tukea kehittyvää kielitaitoa eli suomi toisena kielenä -opiskelijoita. Laajentaisin sen kaikkiin oppijoihin, jotka tarvitsevat tukea kielen hallinnassa. Kielitietoisuutta on puhutun ja kirjoitetun kielen mukauttaminen vastaanottajalähtöisesti.

Selkoa vuorovaikutukseen

Miten kielitietoisuutta tulee toteuttaa. Minusta voisi reilusti lähteä siitä, että kielitietoinen opetus on selkokielen periaatteiden käyttöä ja soveltamista. Silloin koko ajan on mielessä vastaanottaja, hänen kykynsä, tarpeensa ja tavoitteensa. Opettaja mukauttaa vuorovaikutustaan sen mukaan. Silloin ei ole opiskelijoista, joista puhutaan tyyliin ”ne ei ymmärrä”. Silloin on opettajia, jotka sanovat: ”En ensin löytänyt oikeita tapoja kommunikoida, etsimme tavat opiskelijoiden kanssa yhdessä.” Silloin opettaja on mukauttanut kieltään sisällön, rakenteen ja sanaston tasolla.

Se, että tavoitteena on mahdollisimman helppo ja ymmärrettävä kieli, pitäisi olla itsestäänselvyys. Harvoin se sitä on. Silloin vuorovaikutus tulee aina palauttaa lähtökohtaansa: vastavuoroisuuteen. Silloin kysytään ja vastataan, näytetään, toistetaan, tehdään yhdessä, kerrataan – ja taas kysytään ja vastataan vuorotellen. Silloin ei luennoida minuuttikaupalla itsekseen eikä vilauteta täyteen ahdetuita valmiita esitysdioja, vaan tehdään yhdessä – ja taas toistetaan ja kerrataan. Toivottavasti tähän on koulutusuudistusten jälkeen mahdollista.

Selkokirjat esille!

Olen viimeisen vuoden aikana lukenut lähes sata selkokirjakäsikirjoitusta. Luku on poikkeuksellisen suuri, sillä vuosittain ilmestyy noin parikymmentä uutta selkokirjaa. Tänä itsenäisyyden juhlavuotena on lisäystä tuottamassa Iloa selkokirjasta -hanke, jonka ansiosta ilmestyy kymmenkunta ylimääräistä selkokirjaa – käsikirjoituksia oli moninkertainen määrä. 

Olen toiminut hankkeen kirjaraadin puheenjohtajana, ja olen ollut myös jokavuotisen selkokirjojen ja muun saavutettavan kirjallisuuden apurahajakoryhmän puheenjohtaja. Se on ollut näköalapaikka kirjavaan, yritteliääseen ja monimuotoiseen selkokirjallisuuteen.

On ilo seurata, miten tuotetaan kirjallisuutta kaikenlaisille lukijoille. Selkokirjat sopivat laajalle joukolle, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Selkokirjojakin on monenlaisia. Jotkut suunnataan suoraan kehitysvammaisille, jotkut suomen kieltä harjoitteleville, jotkut vanhuksille. Monet sopivat oppimisvaikeuksisille, toiset selkokirjat soisi saavuttavan kenet vain.

Yhtä toivon, sillä olen huomannut selkokirjallisuudelle lyötävän leimoja: se on vähäpätöistä marginaalia. Luonnollisesti yli 10 prosenttia suomalaisista on vähemmistö, mutta heillä on tasa-arvoinen oikeus saada luettavaa kielellä, joka on saavutettavaa. Selkokielinen tieto- ja kaunokirjallisuus tarjoavat kokemuksia siitä, että on osallinen. Sen soisi jokaisen kokevan.

Joistavat polut ammattiopintoihin

"Osaamisperusteinen ja asiakaslähtöinen toimintamalli yhdistettynä välittämisen, luottamuksen ja arvostuksen kulttuuriin"

Olin opintokäynnillä osakeyhtiömuotoisessa yksialaisessa oppilaitoksessa pääkaupunkiseudulla. Oppilaitoksen saama laatupalkinto (OPM & OPH 2016) velvoittaakin toimintatapojen esittelyyn.

Oppilaitoksessa on 800 opiskelija, joista 200 aikuisopiskelijoita. Johtoajatuksena on "Sinulle sopiva". Opintojen aloitus on osaamisperusteinen. Opinnot alkavat orientaatioviikolla, jossa opiskelijat pohtivat tavoitteensa ja keinot (henkilökohtaistaminen), ja jokaisella on henkilökohtainen tapaaminen opettajan kanssa. Opettajat ovat käyneet "valmentajakoulutuksen". 

Ryhmäkohtaisesta opiskelusta voi siirtyä joustavaan toteutukseen. Niin etenee noin 150 opiskelijaa. Opiskelijan eHOPS on Wilmassa, jota on kehitetty niin, että sinne kirjataan kaikki, periaatteena vain positiiviset asiat. Topi-aplikaatioon opiskelijat kirjaavat, mitä he ovat tehneet työssäoppimisessa.

Opiskelijoiden keskeyttämisprosentti on olle 4, ja tulokset ovat tulleet pitkäjänteisellä työllä, "jossa opiskelija on ykkönen". Osaava ja motivoitunut henkilökunta ja opiskelijapalvelut (opintosihteerit, opiskelijahuolto) ovat tärkeä taustatuki.

Joustava pedagogiikka on opiskelijalähtöistä, ei oppiainelähtöistä. Toiminnan kehittäminen on alkanut pudokkaiden tukitoimien suunnittelusta. Neljän opettajan tiimi opettaa kaikki opinnot noin 170 opiskelijalle. HOJKS-opiskelijoita on kutakuinkin 35. Suuri osa joustavan polun opiskelijoista opiskelee yksilöllisellä opinto-ohjelmalla työssäkäynnin vuoksi. Opiskelijoista on noin 20 % hitaasti ja 20 % nopeasti eteneviä, loput normietenijöitä. Lisäksi joustavaan toteutukseen liittyvät pajaohjaustunnit viikoittain, ja pajoissa opettaa aineopettajat.

Pyritään siihen, että jokainen voi oppia omalla tavallaan. Neljällä opettajalla on kolme kotiluokkaa, lisäksi käytössä on neljä pajaluokkaa ja joitain ryhmätyötiloja. Opiskelija tulee aina kouluun tullessaan ilmoittautumaan kotiluokkaan omalle opettajalle. Opiskelija voi tehdä tenttejä, oppimistehtäviä, projekteja, verkkomateriaaleja, ilmiöpohjaisia kokonaisuuksia (useita tutkinnon osan laajuisia) jne. Se, mitä opiskelija tekee, sovitaan yhdessä opettajan kanssa sen perusteella, mitä ja miten opiskelija haluaa oppia. 

Opettajat jakavat uudet pedagogiset ideat verkkoalustoilla. Opettajien positiivisen pedagogiikan periaatteisto kantaa (variskortit). Joka viikko esillä on yksi positiivinen ominaisuus (valittu variskorteista). Opiskelijalle välitetään tunnelmaa: ihana, että tulit kouluun. Kouluun saa tulla, vaikkei jaksa opiskella sinä päivänä. Toiminnassa on romukoppaan laitettu opettajakeskeisyys, tiukat aikataulut, samat tehtävät kaikille ja sanktiot. 

Kaikki perustuu luottamukseen. Muut keskeiset asia ovat työvaltaisuus, toiminnallisuus, vapaus ja vastuu, arvostus, yksilölliset polut, innostuminen, välittäminen, valmentaminen, tiimioppiminen, vertaisohjaaminen, eriyttäminen, yksilöllistäminen ja yhteisöllisyys.

Opiskelijan kanssa tehdään työanalyysi, jonka perusteella suunnitellaan, mitä opitaan koulussa mitä töissä. Jotkut opiskelijat opiskelevat kaiken työssäoppimassa, 

jos siellä on mahdollista saavuttaa kaikkien tutkinnon osien tavoitteet.

Opintokäynti innosti miettimään, miten omassa organisaatiossa voisi soveltaa samaa. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin. Henkilökohtaistamisen idea on jo omaksuttu, siihen päälle vain erilaisia opiskelijalähtöisiä joustavia toteutustapoja - niin erilaiset oppijat saisivat sysäyksen omannäköiseen etenemiseen.

Apuvälineet kehittyvät älylaitteiksi

Helsingin Sanomissa 19.4.2017 oli näyttävä juttu kehittyvän teknologian vaikutuksista näkövammaisten apuvälineisiin: "Älylaitteet näkevät sokean puolesta". Muutokset näkövammaisten elämään ennustetaan olevan suuria.

Esimerkiksi älylasien sovelluksia kehitetään koko ajan. Tekoäly ja kamerat helpottavat elämää: käyttäjä osoittaa sormella, kamera ottaa kuvan, tietokone muuttaa kuvatiedon sanoiksi ja puheeksi, jonka käyttäjä kuulee lasien sankojen luujohteisesta kuulokkeesta suoraan sisäkorvaan.  

Heikkonäköisille on jo laitteita, joissa lasit näyttävät muokattua videokuvaa. Laseja, joissa hyödynnetään lisättyä todellisuutta, kehitellään kiivaasti, ja niissä on sovelluksia, jotka sopivat myös heikkonäköisille, esimerkiksi virtuaalinäytöt pohjapiirroksista tai tv-ruutu seinällä sopivassa koossa.

VTT on kehittänyt näkötutkan, joka auttaa väistämään esteitä. Laite ilmoittaa, mitä on edessä, jotta kävelijä voi ennakoida ja estää törmäykset.

Nykyiset hipaisunäytöt voivat olla näkövammaisille vaikeita, mutta esimerkiksi kosketusnäyttöpuhelimissa on sovelluksia, joissa ääni ilmoittaa, mitä sovelluskuvaketta käyttäjä koskee, ja ääni lukee verkkotekstit. Omat viestit voi sanella. 

Tietokoneiden ruudunlukuohjelmat ovat olleet jo joitain vuosia käytössä, mutta ne eivät osaa tulkita kaikkia verkkosivurakenteita. Lisäksi asiat kerrotaan nykyisin paljolti linkein, värikoodein tai kuvin, mistä näkövammainen ei hyödy. Saavutettavuusdirektiivi toivottavasti pistää valtion ja kunnat mutta myös muut tahot selkiyttämään epäselvät verkkosivut.

Lukivauva: tutkimushanke

Sosiaalinen media mahdollistaa tiedon lähentymisen. Esimerkkinä tarjoan Lukivauva-tutkimushanketta: https://lukivauva.com/. Säännöllisesti päivittyvästä blogista voi seurata tutkimushankkeen etenemistä. Tämä on tervetullutta popularisointia ja avoimuutta. 

Lukivauva-seurantatutkimuksessa on jo 200 vauvaa. Heidät testataan vauvana, 2-3-vuotiaana ja kouluiässä. Mukana on lukivaikeusperheitä ja verrokkeina "tavallisia". Seurantatutkimuksessa tarkastellaan lukivaikeusperimän vaikutusta kielelliseen kehitykseen.

Hankkeessa tehdään myös aikuistutkimusta. Siinä selvitetään, mitä lukiessa aivoissa tapahtuu. Lisäksi selvitetään lukivaikeuteen liittyviä pulmia. Tässä tarkoituksena on kehittää kuntoutusmenetelmiä. Tämä on hyvä uutinen!

Tieto on tärkeää. Mielenkiinnolla seuraan hankkeen etenemistä.

Lukivaikeudesta tubettajaksi

Niilo22 on nimimerkki suomalaiselle YouTube-suosikille. Yli kolmekymppinen "Niilo" julkaiseen videoita tavallisista sattumuksista sen kummemmin käsikirjoittamatta tai editoimatta. Hän on julkaissut 8000 videoita ja tilaajia on yli 23 000.

Perusjuttu "Niilon" videoissa on hänen lukivaikeutensa. Videohittejä ovat väärinlukemiset, jotka kouluaikana olivat häpeän aihe.

”Se oli sellaista takkuilua se lukeminen, kaikki nauroivat, eikä opettajakaan kannustanut. Siitä ne negatiiviset palautteet nytkin tulevat, lukihäiriöstä. Että sille naureskellaan sitten.”

Aika masentavalta kyseinen kommentti kuulostaa. Koulussa (tai parikymmentä vuotta sitten ko. oppijan kouluaikoina) suhtaudutaan lukuvirheisiin pilkaten, ja sosiaalisen median huutelukulttuurissa näemmä sama meno jatkuu.

 "Niilo" ei oppinut kouluaikoina erottamaan kirjaimia toisistaan eikä kertotaulua, eikä koko koulunkäynti maittanut. Hän jäi luokalleen ja hänet siirrettiin mukautettuun opetukseen, mutta äiti arvelee, ettei erityisopetuksessa paneuduttu "Niilon" ongelmiin. Sittemmin "Niilo" opiskeli levyseppähitsaajaksi ja kävi armeijan, mutta töitä ei ole löytynyt.

Miten ihmeessä Mikael Kosola ei saanut peruskoulusta apua ja sujuvaa lukutaitoa? Hän istui kuitenkin kymmenen vuotta maailman parhaaksi väitetyn koulun penkeillä.

"Niilosta" inspiroiduin (15.4.2016) Helsingin Sanomien artikkelin perusteella, jossa haastateltiin myös Niilo Mäki Instituutin Heikki Lyytistä, joka vakuuttaa, että nykyisin lukivaikeus tunnistetaan ja kirjaimien tunnistusongelmiin auttaa Lukikar-peli. Sen jälkeen lukikuntoutuksen perusta on LUKEMINEN, eli lukutaito paranee vain lukemalla. Siten mekaanisiin lukemisen vaikeuksiin tulee helpotusta ja myös lukemisen sisältö alkaa valjeta. Monen lukemisen vaikeuden takan on siten valikoiva lukemattomuus.

Lyytinen jättää mainitsematta erilaisten lukemisen strategioiden harjoittelemisen ohjauksessa. Muuten olen täysin Lyytisen kannalla siihen, että lasten ja nuorten lukemisen väheneminen on vakava ongelma. Oppimisvaikeuksiset eivät hankalia asioita vältellen edisty, sillä harjaantuminen on A ja O. 

Myös kotimaiset kirjailijat ovat huolissaan nuorten lukemisen (ja kirjoittamisen) tasosta, sillä he yhä useammin saavat tutkielmiaan tekeviltä tökeröitä kirjeitä, josta paljastuu, ettei kirjeen kirjoittajia huvita lukea kyseistä kirjaa vaan kyselevät kirjailijalta juonesta ym. (HS 14.4.2017).

Takaisin "Niiloon", joka on tyyppiesimerkki siitä, miten puutteelliset taidot ovat vieneet paljon puhuttu nuorten miesten syrjäytymiskierteeseen eli työttömyyteen ja alkoholin suurkulutukseen. Nyt on "Niilon" elämässä valoa näkyvissä: videointiharrastus ja tukityö kierrätyskeskuksessa. Lisäksi lukemiseen harjaantuminen on käynnistynyt.

Nyt ei mene enää kaljaa. Elokuvia voi kyllä mennä monta päivässä. Siitä on ollut se hyöty, että lukeminen alkaa sujua koko ajan paremmin. Tekstitykset menevät välillä ohi liian nopeasti, mutta niitä sinnikkäästi lukemalla lukihäiriö on kuitenkin alkanut antaa periksi. 

Kummasti Lyytinen hellii ajatusta suomen kielen helppoudesta ja äänne-kirjainvastaavuudesta, vaikkei se ihan itsestäänselvyys ole.

Lähde

Lukihäiriöinen nuori jäi ilman apua ja sitten ilman töitä – nyt Niilo22 on aikamies ja Youtube-tähti, joka lukee ylpeänä videoillaan, vaikka väärin menisi

http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005170071.html?share=de72b0cb6dd47a2d6408ec0a28ccf45e

Kuulolla

Kuulolla on oppimateriaali, jossa kuuloaistimusten avulla opetellaan monenlaisia asioita. Esimerkiksi tehtävissä voi opetella nimeämistä ja syy-seuraussuhteita. Lisäksi voi opetella tukiviittomia. 

Materiaalissa on ääniä, kuvia, videoita sekä tehtäviä, jotka perustuvat edellisiin. Materiaalissa on myös selkotarinoita, joihin oppija voi keksiä lopetuksen. Esittelyteksti avaa materiaalin monipuolisuuden:

Uuden Kuulolla-materiaalin avulla on tarkoitus tutustua ihmiseen, arjen toimintoihin ja eläinympäristöihin eri aistikanavia hyödyntämällä ja vuorovaikutukseen innostamalla. Oppiminen tapahtuu yli 130 äänitehtävän, kopioitavan kuvan ja viittomavideon avulla, joissa käsiteltäviä teemoja ovat mm. keho, tunteet, koti, kaupunki, eläimet, ammatit, harrastukset ja ajan käsitteet.

Kuulolla sopii varhaiskasvatuksesta nuoriin aikuisiin. Näin materiaalin tuottaja Maiju Mäki vakuuttaa. Minua kiinnostaa materiaalin käyttökelpoisuus nuorten aikuisten erityisopetuksessa ja maahanmuuttajien suomen kielen opiskelussa. 

Lyhyen esittelyn perusteella kiinnostuin kovasti, mutta pitäisi päästä tutustumaan materiaaliin kunnolla. Huhtikuun lopulla osallistunkin tilaisuuteen, missä Mäki kertoo tarkemmin oppimateriaalikokonaisuudesta. Ehkä pääsen sitä kokeilemaan.

Diagnosoinnin varjoista

Hätkähdin Helsingin Sanomien artikkelia, jossa kerrottiin Poikien Puhelimesta. Jutussa haastateltiin vapaaehtoistyönään puhelimen päässä päivystävää Joonas Kekkosta.

Kekkonen on huomannut, että pojilta ja nuorilta miehiltä puuttuu tietoa. Tiedonkeruu lukemalla jää vähälle, ja askarruttavia asioita selvitetään YouTube-videoiden avulla. Niiden tieto ei ole aina kuranttia, ja poikien pulmat seksuaalisuuteen, seksiin tai mielenterveyteen liittyen menevät solmuun.

Kaiken tämän edellisen ohella mielenkiintoni kohdistui siihen, mitä Kekkonen on huomannut oppimisvaikeuksien diagnosoinnista. On luonnollisesti hyvä, että entistä paremmin ongelmat diagnosoidaan ja vaikeudet saavat nimen. Se esimerkiksi helpottaa monesti huonommuuden tunnetta. Diagnosointi ei riitä, ja ennen kaikkea: sen taakse ei saa mennä.

Kekkonen on huolissaan nuorista, jotka jättävät tekemättä sen varjolla, että hänellä on jokin diagnosoitu oppimisvaikeus. Diagnoosi heitetään selitykseksi, ja sen varjolla ollaan ponnistelematta. Kekkonen korostaa nimenomaan sitä, että ponnistelua ja sitkeyttä tulisi sitä suuremmalla syyllä harjoittaa. Yhteiskunnassa ei pärjää vetäytymällä ja kieltäytymällä.

Artikkeli piti miettimään erityisopetuksen osuutta asenteiden muokkaajana. Toivon totisesti, että erityisopettajien kannustava ja rohkaiseva ote rakentaa yritteliäisyyttä ja sinnikkyyttä - eikä päinvastoin. On hyvä, että osaamistaan voi osoittaa monella tavalla, mutta ei saa ohittaa sitä, että myös niitä asioita pitää harjoitella, jotka ovat hankalia. Vain niin kehittyy.

Ajattelen etenkin lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia. On todellinen karhunpalvelus, jos lukivaikeuksinen voi aina tehdä luku- ja kirjoitustehtäviä toisin kuin noita taitoja harjaannuttaen. Nyky-yhteiskunnasssa ei (vielä) voi selvitä ilman niitä taitoja. Eli kaikki strategiset konstit käyttöön, jotta vaikeita asioita jaksaa yksi sun toinen prepata.

Positiivinen pedagogiikka voi olla yksi keino löytää itsestään hyvä sinnittelijä.

Lähde:

Poikien puhelimessa jopa 9-vuotiaat kysyvät raiskauksista – Joonas Kekkonen kuuntelee poikien julmimmatkin jutut. HS 6.4.2017.
http://www.hs.fi/elama/art-2000005157259.html?share=0891f698914fd51857bf10e34ba91e2c

Lamppu päässä

Aika ajoin ilmestyy tutkimuksia ja lehtijuttuja kaunokirjallisuuden lukemisen eduista (mm. Runo sytyttää lampun päässä, HS 24.11.2016). Esimerkiksi runojen lukeminen toimii itsehoitokirjallisuutta tehokkaammin oman elämän kysymysten käsittelyssä. Luetun monitulkintaisuus aktivoi aivoja ja omaelämäkerrallista muistia, joten muistojen ja tunteiden käsittely käynnistyy. Lisäksi uppoutuminen kirjallisuuteen, esimerkiksi runoihin, lisää psyykkistä hyvinvointia. 

Ihmissuhdetyössä työskentelevien on tarpeen reflektoida kokemuksiaan, ja siihen kaunokirjallisuus auttaa. Johtopäätökseni on siis, että kirjallisuusharrastus ruokkii positiivisesti työtä. Se antaa perspektiiviä ja työkaluja oman työskentelyn arviointiin ja kehittämiseen. Lamppu päässä voi syttyä, kun omaan toimintaan heijastaa fiktion kuvaamia asioita. 

Koska kirjallisuuden on todettu kehittävän keskittymistä, kielen ja ajattelun taitoja sekä ematiakykyjä, kannattaa lukea itse ja suositella sitä myös muille, myös opiskelijoille. Jokaiselle löytyy jotakin selkokirjoista ja äänikirjoista paksuihin proosaopuksiin. 

Itse olen lukuharrastaja. Harrastus on antanut rutkasti eväitä elämään, siksi sitä suosittelee mielellään muillekin. Kerron esimerkin viimeisimmästä lukukokemuksesta ja sen virittämistä erityispedagogiikka-ajatuksista.

Katja Kallion romaani Yön kantaja (Otava 2017) kertoo oikeasti eläneestä Amanda Aaltosesta (1864-1918), mutta fakta vain häilyy taustalla, romaani upottaa päähenkilön keksittyihin kokemuksiin. Ammatillisesti voi tulkita, että Amandalta voisi diagnosoida ADHD:n, Aspergerin, tunne-elämän ja mielenterveyden häiriöitä. Amanda on levoton, aistiyliherkkä, sopeutumaton ja impulsiivinen. Ympäristö ei kestä erilaisuutta, ja Amanda suljetaan parikymppisenä loppuiäksi eristyksiin Seilin saarelle.

Romaanista voi peilata suhtautumista erilaisuuteen, käsityksiä siitä ja "hoitomuotoja" tähän päivään, nyky-yhteiskuntamme ja omaan suhtautumiseen. Romaanin avulla pääsee "erilaisen" tunteisiin, aistielämyksiin, ajatteluun ja kokemuksiin. Voi vaikka leikkiä ajatuksella, miten nyt amandoille käy: diagnosoidaanko heidät ajoissa, miten erityispedagogisin toimin tuetaan ja ohjataan, miten he löytävät paikkansa yhteiskunnassamme?

Kaikki kertomani on romaanin ajattelua inspiroivaa puolta. Ei voi unohtaa romaanin tunne- ja tunnelmaviritystä. Yön kantaja kerrotaan rakenteeltaan ja kieleltään taiturimaisesti, tunteita koskettaen, jopa kourien. Opetuksesta ja ohjauksesta usein parhaiten jää mieleen elämys ja tunne, niin myös kirjallisuudesta. Sillä on merkitystä. 

Eikä sovi unohtaa kirjallisuuden yhtä puolta, ajanvietettä ja irti arjesta -aspektia.

"Lukiessaan hän unohti päällään raskaana retkottavan ajan."

Töissä niin kuin muutkin: kehitysvammaisten työllistymisestä

Helsingin Sanomat (19.3) käsittelee artikkelissa "Parasta on oma raha" osatyökykyisiä. Esimerkiksi kehitysvammaisten työllistyminen on vaikeaa. Toisaalta tiedetään, että kehitysvammaisia voisi olla "oikeissa" töissä moninkertaisesti enemmän kuin nykyisin on. Kehitysvammaliiton mukaan työllistyneitä on noin 500. Helppoa työllistyminen ei ole.

Työllisyystilanne on nyt muutenkin huono, eivätkä työnantajat halua sitoutua työntekijään, joka vaatii tavallista enemmän perehdyttämistä. ”Samoista työpaikoista kamppailevat maahanmuuttajat, mielenterveyskuntoutujat, ja jopa korkeasti koulutetut ihmiset. Vaatimukset ovat hillittömät. Haetaan moniosaajia, sosiaalisia ihmisiä.”

YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen mukaan vammaisilla on oikeus tehdä työtä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Se ei vielä toteudu. Työkeskustyöskentely tai avotyötoiminta eivät ole palkkatyötä. Kehitysvammaiset harjoittelevat työkeskuksissa työelämätaitoja, mutta palkkatyö antaa palkan ja kontakteja "tavallisten" ihmisten kanssa. Artikkelissa tulee esille työvalmentajien merkitys työllistymisessä.

Työvalmentajat auttavat paitsi työpaikan tai sopivan työntekijän löytämisessä myös työssä alkuun pääsemisessä. Asiakkaat ovat esimerkiksi kehitysvammaisia. - -Kehitysvammaisten työllistymisen esteenä on, ettei työnantajilla ole tarpeeksi tietoa siitä, mistä osatyökykyisen henkilön voisi palkata. Mahdollisuus työvalmentajan apuunkaan ei ole kovin tunnettua.

HS-artikkelissa kuvataan hyvin, miten työvalmentaja on sekä kehitysvammaisen työntekijän että työnantajan tukena. Juttuun haastatellut työvalmentaja, työntekijä ja työnantaja selvästi puhaltavat yhteen hiileen. Harjoittelu ja  rohkaisu oli työn alussa tärkeintä, nykyisin työvalmentaja käy enää kerran kuussa kyselemässä, miten työ kaupassa sujuu. Kaupassa on myös nimetty yksi työkaveri tukihenkilöksi. 

Artikkelin perusteella työllistymisen esteenä on työnantajien tietämättömyys ja työvalmentajien vähyys, jotta kehitysvammaiset työllistyisivät nykyistä enemmän. 

Helsingissä työvalmentajia on 13. Lähes kaikilla heidän asiakkaillaan on oppimisvaikeuksia. He ovat useimmiten käyneet peruskoulun mukautetusti ja suorittaneet erityisammattitutkinnon. He työllistyvät lähinnä kaupan alalle, siivoamaan, toimistotöihin tai kiinteistöhuoltoon.

Hulluussarjakuvia - taide sanottamassa kokemuksia

Sarjakuvataiteilija Viivi Rintanen lupaa piirtää "hulluustarinoita" niin kauan kuin lopetetaan haukkumasana "hullu” (Aamulehti 17.3.2017). Taiteilija toistaa sanaa, jotta terä siitä tylstyisi. 

Rintaselta on ilmestynyt sarjakuva-albumi Mielisairaalan kesätyttö (Suuri kurpitsa 2015). Syntysanat sille lausuttiin, kun Rintanen siivosi monena kesänä Lapinlahden sairaalan tiloja ja tutustui mielenterveyspotilaisiin. 

Rintanen ei tuo esille vain albumilla mielenterveysasiaa. Hän on ylläpitänyt vuosia sitten palkittua blogia Hulluussarjakuvia. Vastaavaa ei taida olla missään muualla. Blogin idea on, että kuka tahansa voi lähettää Rintaselle kokemuksensa mielenterveyden järkkymisestä. Taiteilija valitsee saamistaan jutuista ideat ja tekee niistä sarjakuvia. Tavoite on olla "kaltaisteni koko kirjon puolestapuhuja".

Tekijänoikeuksien rimaa hipoen: otin kuvakaappauksen Hulluussarjakuvien otsikkoalueesta.

Taide voi toimia samastumisen lähteenä, vertaistukena tai kokemuksen/tiedon/tunteen välittäjä. Näitä keinoja Hulluussarjakuvia-blogi käyttää. Nostan hattua sille, että mielenterveysongelmien stigmaa hälventävä sarjakuvataide on julkista, sosiaalisessa mediassa näin julkistettua. Se on saavutettavaa kaikille, joilla on nettiyhteys.

Viivi Rantasen piirrosjälki on elävää, siinä käytetään vahvoja vetoja ja värejä. Näin tunnelma korostuu. Valuvat akvarelliläikät ilmentävät maailmaa, joka ei ole tarkkarajainen vaan sotkuinen.

Blogin viimeksi julkaistu sarjakuva "Viimeinen vuoronumero" on karua kertomaa siitä, minkälaiseen kafkamaiseen kierteeseen uupunut ihminen voi joutua. Tästä voisi itse ottaa opiksi sen, ettei koskaan pompota ketään vaan kulkee rinnalla ja selvittää yhdessä, mikä porsaanreikä voisi viedä ihmistä eteenpäin eikä taaksepäin.

Väitös: opettajien kokemus oppilaiden mielenterveysongelmista

Tällä viikolla tarkastetaan Terhi Ojalan erityispedagogiikan väitöskirja ”Kun perusopetuksen oppilaat oireilevat psyykkisesti - opettajien kokemuksia”, jossa Ojala on tutkinut opettajien kokemuksia psyykkisesti oireilevista oppilaista. Tutkimus todistaa opettajien kokemasta neuvottomuudesta, riittämättömyydestä ja osaamattomuudesta.

Ojalan tutkimuksessa oli mukana perusopetuksesta 246 opettajaa: luokan- ja aineenopettajia, erityis- ja erityisluokanopettajia sekä sairaalaopetuksen ja valtion koulukotien opettajia. Menetelminä hän käytti haastatteluja, kyselyitä ja kirjoitelmia.

Kokemusten mukaan sisäänpäinkääntynyttä oireilua eivät opettajat tunnista. Ulospäinsuuntautunut oireilu tunnistetaan, mutta opettajat eivät tiedä, mitä sille tehdä. Opettaja kokee jäävänsä ongelman kanssa yksin.

Väitöskirjassa esitellään keinoja asian parantamiseksi. Yksi keskeinen asia on erityispedagogisen osaamisen lisääminen. Ylen artikkelissa (12.3.2017)  Ojalan keinot kiteytyvät näin:

Ojalan mukaan opettajankoulutuksessa erityispedagogiikkaa pitäisi ottaa enemmän koulutusohjelmaan kaikille opettajille. Myös syvempiä vuorovaikutus- ja tunnetaitoharjoitteita olisi lisättävä.

Täydennyskoulutus, työnohjaus ja vertaistuki koetaan tärkeäksi, jotta opettajien työssäjaksaminen lisääntyy. Väitöskirjasta käy ilmi, että kouluttautuminen on vaikeutunut säästöjen seurauksena.

Vaikka väitös kohdentuu peruskouluun, havainnot sopivat varmasti myös toisen asteen koulutukseen. Koska mielenterveysongelmat ovat yleisiä, joka ryhmässä todennäköisesti on opiskelijoita, jotka tulisi osata kohdata ottaen huomioon mielenterveystekijät. 

Tunnistamattomat, sisäänpäinkääntyneet oireet, ovat haaste, siis niiden tunnistaminen, kohtaaminen ja opintojen tukeminen. Uskon, että opiskelijahuoltoyhteistyö ja konkreettiset opiskelutaitoja ja oppimista tukevat järjestelyt auttavat opiskelijaa ja opettajaa selviytymään. Kumpaakaan ei saa jättää yksin.

Sosiaalinen media oppimisen tukena

Opettajuuteen saa vipinää erilaisista verkostoista. Lähikollegat ja koulutukset ovat oleellisia tiedon ja kokemusten jakamisen kannalta, mutta myös sosiaalisessa mediassa on avoimia ja suljettuja yhteisöjä samaan tarkoitukseen.

Seuraavaan kuvaan olen koonnut muutamia Facebookin ryhmiä, joita seuraan tai joihin aktiivisesti osallistun.

Facebookia käytetään myös opiskelijaryhmien viestinnässä, joskin suositumpi taitaa nykyään olla jo Whatsapp.

Sovellusten käytössä täytyy ottaa saavutettavuus huomioon. Käyttäjillä tulee olla sopivat laitteet ja esteetön mahdollisuus käyttää niitä ja sovelluksia. Pitää lisäksi ottaa huomioon, että sovelluksien visuaalinen ilme on helppo hahmottaa. Lisäksi tulee ensin opettaa sovelluksen käyttö ja varmistaa moneen kertaan, ettei uusi sovellus ole oppijalle liian korkea kynnys oppimiselle. (Tuoreen - kuntavaaleihin liittyvän - selvityksen mukaan 30 % äänestysikäisistä ei käytä somea.)

Olen huomannut, että välillä opettajiakin uhkaa infoähky. Minua myös. Koko ajan syntyy uusia sovelluksia ja kollegoilta tulvii ideoita. Tuntuu, ettei millään pysy perässä tai ei pysty omaksumaan tätä kaikkea.

Opetuksen ja oppimisen somea

Listaan tähän vielä mukaan joitain some-ohjelmia, appseja tms., joita itse tai kollegat ovat käyttäneet opetuksessa. Lista on vuorenvarmasti vajavainen ja vanhentunut - silti vanhatkin keksinnöt voivat olla käyttökelpoisia kuten gutenbergilainen käyttöliittymä eli kirja.

Blogit
Blogger ja Wordpress ovat suosituimmat blogiympäristöt. Itse olen käyttänyt blogeja niin, että olen koonnut blogiin opetusmateriaalit ja tehtävä. Joillekin opiskelijoille on helpompaa, että opetusmateriaalit ovat yhdessä linkissä eikä monen ohjelman takana. Olen myös ohjannut opiskelijoita tekemään blogeja, kun se sopii opsin ja oppimisen tuen tavoitteisiin.

Instagram
Monet kollegani käyttävät IG:a kertauspaikkana. Esimerkiksi S2-opetuksessa on sitä käytetty niin, että S2-samanaikaisopetuksessa ammattiopettajan kanssa tunnilla on kuvattu ja selostettu työvaihe lyhyessä IG-videossa, josta opiskelija voi kerrata sanastoa ja työvaiheita.

Kahoot
Moni opiskelija on motivoitunut kertaamaan tai testaamaan osaamista Kahoot-pelillisyyden keinoin.

Padlet
Padletiin voi myös yhdistää tekstiä, kuvia, videoita, äänitiedostoja, linkkejä. Sitä voi käyttää motivoinnin ja ideoinnin apuna tai kertaamisen ja oppimisen tukena. Tässä linkissä on esimerkki, miten opettajien täydennyskoulutuksessa (Monipuolistuva kirjoittamisen opetus) käytin Padletia tiedonkoonnissa.

Prezi

Esitysohjelma sopii tiedontuottamiseen ja jakamiseen myös yhdessä tehden opiskelijoiden kanssa. Tässä linkki Preziini (Monipuolistuva kirjoittamisen opetus), jossa on vinkkejä esimerkiksi yhteiskirjoittamiseen.

Papuri
Papunetin ilmaisen ohjelman avulla on helppo tehdä digitaalisia kirjoja. Papuri-kirjassa voi olla tekstiä, kuvia, ääntä ja lyhyitä (max 30 sek) videoita. Kirjan voi jakaa linkkinä tai PDF-muodossa. Olen itse opetuksen tueksi tehnyt muutamia Papuri-kirjoja oppimisen tueksi ja teettänyt Papuri-kirjoja opiskelijoilla oppimistehtävinä.

Popplet

Popplet sopii yhteiseen ideointiin ja tiedon tuottamiseen.

Sway

Office 365 -pakettiin kuuluu esitysohjelma Sway, joka sopii esityksiin ja projektitöihin.

Thinglink
Tähän ympäristöön voi kuvaan upottaa vaikka mitä kertaamisen ja oppimisen tueksi. Esimerkki hiusalalta havainnollistaa sitä hyvin.

Vlogit ja YouTube
Videoblogit tai muut some-videot ovat yleisiä. Työvaiheita ja ohjeita voi välittää videoin, jos esimerkiksi lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa.

Robotiikka ja pelillisyys oppimisen tukena

Johanna Hemminki Stadin osaamiskeskuksesta on kehittänyt suomi toisena kielenä -opetusta uuden teknologian avulla. Hän myös opiskelee tietotekniikkaa, tutkimuskohteena on robotin lähestyttävyys toisen kielen oppimisen oppimistilanteissa (community language learning).

Johanna tekee eurooppalaisittain pioneerityötä toisen kielen opetuksesta robotiikan keinoin. Hän oli juuri Wienissä kollegansa Anne Erkinheimo-Kyllösen kanssa alan konferenssissa esittelemässä robotin käyttöä S2-opetuksessa (A Humanoid Robot as a Language Tutor).

Tapaaminen Naomin kanssa

Johanna esitteli minulle ohjelmoitavan humanoidirobotti Naomin. Näin myös videolta Naomin työskentelyä opiskelijoiden kanssa.

Viime aikoina Johanna on käyttänyt robotiikkaa suomen kielen alkeiden opettamisessa. Naomi-robottiin Johanna on ohjelmoinut esimerkiksi sanaston harjoitteluun sopivia toimintoja. Tämä menetelmä soveltaa kielen oppimiseen kehiteltyä Toisto-metodia.

Johanna näyttää Naomille kuvaa sideharsosta. Johanna sanoo sanan ja Naomi toistaa.

- Olen testannut hoivapajan opiskelijoilla, miten robottiopetus tukee opiskelijan autonomiaa ja itsenäistä oppimista. Esimerkiksi litteroin opiskelijoiden naurujaksoja videopätkiltä, ja havaitsin, että robottijaksoissa oli enemmän naurua. Robotti vaikuttaa osittain lähestyttävämmältä kuin ihmisopettaja, esimerkiksi koskeminen on helpompaa. Eikä toistomenetelmässä robotti välitä jatkuvista toistoista, joihin ihminen voi turhautua. Lisäksi opettaja voi tuoda tilanteeseen ylimääräistä kieliainesta, robotti ei.

Naomin puheen painotukset olivat joskus hieman epäselviä, mutta yllättävän selkeää sen puhe on. Naomiin pitää olla katsekontaktissa, muuten se ei reagoi hyvin, eli ei ”kuule”. Naomi puhuu ja vastaa sen perusteella, mitä Johanna on siihen ohjelmoinut:

-      Kaikki sen ohjelmoinnissa pitää kirjoittaa. Robotissa on mikrofoni, kamerat ja sensorit koko kehon tuntoaistimuksiin. Naomi siis reagoi ärsykkeisiin. Se osaa tunnistaa kuvia ja toistaa. Tarkoituksena on, että Naomi toimii opettajan puheohjauksella. 

Naomi reagoi kosketukseen.

Naomia on kokeiltu osaamiskeskuksessa sanastoharjoitusten lisäksi kuntouttavien opintojen ryhmissä tunnetaitojen opettamiseen ja unettomuuden itsehoitoon. Johanna kertoo:

-        Naomi feikkaa tunteita, kuten iloinen ja surullinen. Se tunnistaa ilmeitä, mutta se on vielä kehittelyn alla, miten se reagoi opiskelijoiden tunteisiin.

Tällä hetkellä Johannan haasteena on saada Naomi tekemään Wikipedia-hakuja puheohjauksen perusteella.

Pelillisyyttä ja muuta

Kotoutumiskoulutuksen suomen kielen opetuksessa Johanna on käyttänyt monipuolisesti pelillisyyttä. Hän on suunnitellut peliympäristön, johon opiskelijat rakentavat omaa kaupunkia ja toimivat siellä roolihahmoina (työnimenä Koto Game, nykyisin Talkoot). Pelin grafiikkaparannukset ovat kehitteillä. Tietokonepeliin Johanna on opetuksessa yhdistänyt roolipelaamista myös livenä, opintokäyntejä, kotisivujen tekemistä jne. Näin hän on opettanut suomen kielen opiskelijoille uutta kieltä elämyksellisesti ja toiminnallisesti.

Johanna on osaamiskeskuksessa mukana osaamiskartoituksissa. Voi sanoa, että siinäkin on pelillisyys läsnä, sillä kartoituksiin on kehitetty lautapelityyppinen konkretisointi asiakkaan osaamisen ja osaamistarpeiden selvittämiseen. Johanna käyttää työssään myös monia sovelluksia, esimerkiksi puhelinaplikaatio Tulka (asiointitulkki videoyhteydessä) on työssä ehdoton.

Haja-ajatukseni

Robotiikka vaikuttaa toimivan hyvin opetuksen osana. Se voi virkistää, motivoida ja tukea oppimista toiston keinoin. Ihmistä robotti vielä tarvitsee, sillä ilman ihmisen ohjelmointityötä ei robotti toimi – vielä.

Linkitän tähän kaksi videoklippiä kohtaamisestani Naomin kanssa. Ensimmäisessä Naomi tottelee hienosti Johannaa. Toisesta esimerkikstä huomaa, etten oikein osaa kommunikoida sen kanssa. 

Ennen Naomiin tutustumista kohtasin hyljerobotin, jota käytetään hoivatyössä. Kuuttiin on nauhoitettu grönlantilaisen kuutin ääntelyä, ja robottihylje reagoi kosketukseen katseella ja ääntelyllä. Hylje viehätti kovasti meitä opettajia. Voin vain kuvitella, miten se vaikuttaa erityisryhmiin: rahoittaa, tuottaa mielihyvää ja tarjoaa tärkeän kosketuksen tunteen.

P. S. YouTubessa on paljon videoita siitä, miten robotteja käytetään autististen lasten opetuksessa ja kuntoutuksessa: esimerkiksi Nao-robotti näin ja toisen sukupolven Milo-robotti näin.

Työvalmentajan työote: haastattelu

Hagiabdirizak eli Hagi työskentelee työvalmentajana Helsingin kaupungin palveluksessa, toimipaikkana Stadin osaamiskeskus, jossa asiakkaat ovat maahanmuuttajia, paljolti turvapaikanhakijoita. Hagi käyttää työssään suomen lisäksi somalia, arabiaa ja englantia.

Hagi on asunut vuodesta 1994 lähtien Suomessa. Lukion jälkeen hän opiskeli markkinointialaa, ja työkokemusta hänellä on muun muassa asiakaspalvelusta. Hän on sen jälkeen suorittanut oikeustieteen kandidaatin tutkinnon Tallinnan oikeustieteellisessä, ja niissä opinnoissa hän erikoistui ihmisoikeuksiin ja siirtymävaiheen oikeuteen. Opintojen ja työn aikana hän on vapaaehtoistyönä toiminut järjestöissä työvalmennustehtävissä.

Keskustelin Hagin kanssa hänen työpaikallaan. Kokoan työvalmennusasiat hänen omalla äänellään.

Miten sinusta tuli työvalmentaja?

Halusin kokemusta oikeustieteen opiskelujen jälkeen ja osaamiskeskuksessa oli paikka auki. Tein vastaavanlaista työtä vapaaehtoisena järjestöissä esimerkiksi Somaliliitossa. Siitä olin saanut kokemusta. Halusin saada lisää kokemusta työssä, jossa ei keksitä pyörää uudestaan vaan kehitetään palveluita, jotka vastaavat asiakkaan tilanteeseen ja tehostavat palveluita.

Mitä on työvalmennus?

Tavoitteena on tukea ja ohjata saavuttamaan asiakkaan päämäärä eli työpaikan saaminen. Osaamiskeskusmallissa on myös mahdollista hakea oppisopimuspaikkaa.

Työni on valmennusta ja ohjausta, joka perustuu voimavara- ja ratkaisukeskeiseen työhön. Aluksi on asiakkaan kartoitus, jossa tunnistetaan asiakkaan voimavarat ja kiinnostuksen kohteet. Kartoituksen perusteella suunnittelen asiakkaan kanssa, miten edetään. Asiakas on keskiössä ja työvalmentaja tuo asiantuntemusta reiteistä päämäärään.

Harjoittelemme työhakuprosessiin kuuluvia asioita kuten hakemusten tekoa, cv:n laatimista ja työhaastattelua. Tärkeää on motivointi. Moni asiakkaistamme on heikommassa asemassa verrattuna muihin työnhakijoihin joko kielitaidon puutteen tai työtaitojen puutteen vuoksi. Lannistumisen ehkäisy on osa työtäni.

Yhteistyötä teen osaamiskeskuksen opettajien, ohjaajien ja yrityskoordinaattorin ja TE-toimiston työntekijöiden kanssa. Osaamiskeskuksen osaamiskartoituksen jälkeen aloitan työskentelyn työvalmennusta tarvitsevan asiakkaan kanssa.

Osaamiskeskuksessa on tehty osaamiskartoitus pelinomaisesti. Kartoituspohja on painettu useille eri kielille.

Osaamiskartoituksen perusteella löydetään reitit asiakkaalle, esimerkiksi työelämävalmennustarve.

Osaamiskeskuksen palvelumalli on suunniteltu niin, että palvelut jatkuvat siihen asti, kun asiakas toimii itsenäisesti. Meillä on laskettu työvalmennuksen kestävän maksimissaan 90 tuntia. Alkuvaiheessa on tapaamisia, loppuvaiheessa enimmäkseen haastattelupreppausta ja yhteydenpitoa soittaen, tekstaillen ja viestein.

Millainen on työvalmentajan työote?

Asiakkaan puolesta ei tehdä asioita, vaan tehdään ne hänen kanssaan. Hänelle saadaan sellainen tunne, että prosessi on hänestä kiinni. Hänellä on välitavoitteita ja niitä tarkastelen hänen kanssaan tapaamisissa matkalla päämäärään, työhön. Asiakkaan kiinnostusta pidetään yllä ja hänelle annetaan valtaa.

Millaisia ominaisuuksia työvalmentaja tarvitsee?

Pitää olla asiakasohjaamistaitoja, ne ovat tärkeimmät. Ohjauksessa asiakkaan kanssa täytyy osata tunnistaa asiakkaan vahvuudet, koska ne eivät aina cv:ssä näy. Tarvitaan siis syvähaastattelutaitoja. Työvalmentaja on samalla tasolla asiakkaan kanssa ja saa asiakkaan luottamuksen.

Äärimmäisen tärkeää on myös kyky kehittää itseään ja taito tutkia työllisyystilannetta ja markkinatilannetta.

Millaisia ovat työn haasteet?

Monet asiakkaat ymmärtävät, että toimivat omistajina tässä prosessissa. Haasteena on etenkin se, jos asiakas ei ole perillä työmarkkinoista. Voi olla väärät käsitykset alan työllisyystilanteista ja työtehtävien vaatimuksista. Monille työhakemustoiminta on uutta kuten sähköiset hakupalvelut tai cv:n tekeminen.

Mitkä asiat työssä palkitsevat?

Esimerkiksi kun asiakas laittaa viestin haastattelun jälkeen työpaikasta tai hänelle on jäänyt hyvä fiilis haastattelusta. Asiakkaan itseluottamus on kasvanut.