Niilo22 on nimimerkki suomalaiselle YouTube-suosikille. Yli kolmekymppinen
"Niilo" julkaiseen videoita tavallisista sattumuksista sen kummemmin
käsikirjoittamatta tai editoimatta. Hän on julkaissut 8000 videoita ja tilaajia
on yli 23 000.
Perusjuttu "Niilon" videoissa on hänen lukivaikeutensa.
Videohittejä ovat väärinlukemiset, jotka kouluaikana olivat häpeän aihe.
”Se oli sellaista takkuilua se lukeminen, kaikki nauroivat, eikä
opettajakaan kannustanut. Siitä ne negatiiviset palautteet nytkin tulevat,
lukihäiriöstä. Että sille naureskellaan sitten.”
Aika masentavalta kyseinen kommentti kuulostaa. Koulussa (tai parikymmentä
vuotta sitten ko. oppijan kouluaikoina) suhtaudutaan lukuvirheisiin pilkaten,
ja sosiaalisen median huutelukulttuurissa näemmä sama meno jatkuu.
"Niilo" ei oppinut kouluaikoina erottamaan kirjaimia
toisistaan eikä kertotaulua, eikä koko koulunkäynti maittanut. Hän jäi
luokalleen ja hänet siirrettiin mukautettuun opetukseen, mutta äiti arvelee,
ettei erityisopetuksessa paneuduttu "Niilon" ongelmiin. Sittemmin
"Niilo" opiskeli levyseppähitsaajaksi ja kävi armeijan, mutta töitä
ei ole löytynyt.
Miten ihmeessä Mikael Kosola ei saanut peruskoulusta apua ja sujuvaa lukutaitoa? Hän istui kuitenkin kymmenen vuotta maailman parhaaksi väitetyn koulun penkeillä.
"Niilosta" inspiroiduin (15.4.2016) Helsingin Sanomien artikkelin
perusteella, jossa haastateltiin myös Niilo Mäki Instituutin Heikki
Lyytistä, joka vakuuttaa, että nykyisin lukivaikeus tunnistetaan ja
kirjaimien tunnistusongelmiin auttaa Lukikar-peli. Sen jälkeen lukikuntoutuksen
perusta on LUKEMINEN, eli lukutaito paranee vain lukemalla. Siten mekaanisiin
lukemisen vaikeuksiin tulee helpotusta ja myös lukemisen sisältö alkaa valjeta.
Monen lukemisen vaikeuden takan on siten valikoiva lukemattomuus.
Lyytinen jättää mainitsematta erilaisten lukemisen strategioiden harjoittelemisen
ohjauksessa. Muuten olen täysin Lyytisen kannalla siihen, että lasten ja
nuorten lukemisen väheneminen on vakava ongelma. Oppimisvaikeuksiset eivät
hankalia asioita vältellen edisty, sillä harjaantuminen on A ja O.
Myös kotimaiset kirjailijat ovat huolissaan nuorten lukemisen (ja
kirjoittamisen) tasosta, sillä he yhä useammin saavat tutkielmiaan tekeviltä
tökeröitä kirjeitä, josta paljastuu, ettei kirjeen kirjoittajia huvita lukea
kyseistä kirjaa vaan kyselevät kirjailijalta juonesta ym. (HS 14.4.2017).
Takaisin "Niiloon", joka on tyyppiesimerkki siitä, miten puutteelliset
taidot ovat vieneet paljon puhuttu nuorten miesten syrjäytymiskierteeseen eli
työttömyyteen ja alkoholin suurkulutukseen. Nyt on "Niilon" elämässä
valoa näkyvissä: videointiharrastus ja tukityö kierrätyskeskuksessa. Lisäksi
lukemiseen harjaantuminen on käynnistynyt.
Nyt ei mene enää kaljaa. Elokuvia voi kyllä mennä monta päivässä. Siitä on ollut se hyöty, että lukeminen alkaa sujua koko ajan paremmin. Tekstitykset menevät välillä ohi liian nopeasti, mutta niitä sinnikkäästi lukemalla lukihäiriö on kuitenkin alkanut antaa periksi.
Kummasti Lyytinen hellii ajatusta suomen kielen helppoudesta ja äänne-kirjainvastaavuudesta, vaikkei se ihan itsestäänselvyys ole. |
Lähde
Lukihäiriöinen nuori jäi ilman apua ja sitten ilman töitä – nyt Niilo22 on
aikamies ja Youtube-tähti, joka lukee ylpeänä videoillaan, vaikka väärin menisi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti