Sananen selkosta

Koulukielessä toistetaan käsitettä kielitietoisuus. Tavoitteena on se, että kaikki opetus on myös kielen hallinnan tukemista. Luonnollisesti ajatuksena on tukea kehittyvää kielitaitoa eli suomi toisena kielenä -opiskelijoita. Laajentaisin sen kaikkiin oppijoihin, jotka tarvitsevat tukea kielen hallinnassa. Kielitietoisuutta on puhutun ja kirjoitetun kielen mukauttaminen vastaanottajalähtöisesti.

Selkoa vuorovaikutukseen

Miten kielitietoisuutta tulee toteuttaa. Minusta voisi reilusti lähteä siitä, että kielitietoinen opetus on selkokielen periaatteiden käyttöä ja soveltamista. Silloin koko ajan on mielessä vastaanottaja, hänen kykynsä, tarpeensa ja tavoitteensa. Opettaja mukauttaa vuorovaikutustaan sen mukaan. Silloin ei ole opiskelijoista, joista puhutaan tyyliin ”ne ei ymmärrä”. Silloin on opettajia, jotka sanovat: ”En ensin löytänyt oikeita tapoja kommunikoida, etsimme tavat opiskelijoiden kanssa yhdessä.” Silloin opettaja on mukauttanut kieltään sisällön, rakenteen ja sanaston tasolla.

Se, että tavoitteena on mahdollisimman helppo ja ymmärrettävä kieli, pitäisi olla itsestäänselvyys. Harvoin se sitä on. Silloin vuorovaikutus tulee aina palauttaa lähtökohtaansa: vastavuoroisuuteen. Silloin kysytään ja vastataan, näytetään, toistetaan, tehdään yhdessä, kerrataan – ja taas kysytään ja vastataan vuorotellen. Silloin ei luennoida minuuttikaupalla itsekseen eikä vilauteta täyteen ahdetuita valmiita esitysdioja, vaan tehdään yhdessä – ja taas toistetaan ja kerrataan. Toivottavasti tähän on koulutusuudistusten jälkeen mahdollista.

Selkokirjat esille!

Olen viimeisen vuoden aikana lukenut lähes sata selkokirjakäsikirjoitusta. Luku on poikkeuksellisen suuri, sillä vuosittain ilmestyy noin parikymmentä uutta selkokirjaa. Tänä itsenäisyyden juhlavuotena on lisäystä tuottamassa Iloa selkokirjasta -hanke, jonka ansiosta ilmestyy kymmenkunta ylimääräistä selkokirjaa – käsikirjoituksia oli moninkertainen määrä. 

Olen toiminut hankkeen kirjaraadin puheenjohtajana, ja olen ollut myös jokavuotisen selkokirjojen ja muun saavutettavan kirjallisuuden apurahajakoryhmän puheenjohtaja. Se on ollut näköalapaikka kirjavaan, yritteliääseen ja monimuotoiseen selkokirjallisuuteen.

On ilo seurata, miten tuotetaan kirjallisuutta kaikenlaisille lukijoille. Selkokirjat sopivat laajalle joukolle, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Selkokirjojakin on monenlaisia. Jotkut suunnataan suoraan kehitysvammaisille, jotkut suomen kieltä harjoitteleville, jotkut vanhuksille. Monet sopivat oppimisvaikeuksisille, toiset selkokirjat soisi saavuttavan kenet vain.

Yhtä toivon, sillä olen huomannut selkokirjallisuudelle lyötävän leimoja: se on vähäpätöistä marginaalia. Luonnollisesti yli 10 prosenttia suomalaisista on vähemmistö, mutta heillä on tasa-arvoinen oikeus saada luettavaa kielellä, joka on saavutettavaa. Selkokielinen tieto- ja kaunokirjallisuus tarjoavat kokemuksia siitä, että on osallinen. Sen soisi jokaisen kokevan.