Kuulolla on oppimateriaali, jossa kuuloaistimusten avulla opetellaan
monenlaisia asioita. Esimerkiksi tehtävissä voi opetella nimeämistä ja
syy-seuraussuhteita. Lisäksi voi opetella tukiviittomia.
Materiaalissa on ääniä, kuvia, videoita sekä tehtäviä, jotka perustuvat
edellisiin. Materiaalissa on myös selkotarinoita, joihin oppija voi keksiä
lopetuksen. Esittelyteksti avaa materiaalin monipuolisuuden:
Uuden Kuulolla-materiaalin avulla on tarkoitus tutustua ihmiseen, arjen toimintoihin ja eläinympäristöihin eri aistikanavia hyödyntämällä ja vuorovaikutukseen innostamalla. Oppiminen tapahtuu yli 130 äänitehtävän, kopioitavan kuvan ja viittomavideon avulla, joissa käsiteltäviä teemoja ovat mm. keho, tunteet, koti, kaupunki, eläimet, ammatit, harrastukset ja ajan käsitteet.
Kuulolla sopii varhaiskasvatuksesta nuoriin aikuisiin. Näin materiaalin
tuottaja Maiju Mäki vakuuttaa. Minua kiinnostaa materiaalin käyttökelpoisuus
nuorten aikuisten erityisopetuksessa ja maahanmuuttajien suomen kielen
opiskelussa.
Lyhyen esittelyn perusteella kiinnostuin kovasti, mutta pitäisi
päästä tutustumaan materiaaliin kunnolla. Huhtikuun lopulla osallistunkin
tilaisuuteen, missä Mäki kertoo tarkemmin oppimateriaalikokonaisuudesta. Ehkä
pääsen sitä kokeilemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti