Sananen selkosta

Koulukielessä toistetaan käsitettä kielitietoisuus. Tavoitteena on se, että kaikki opetus on myös kielen hallinnan tukemista. Luonnollisesti ajatuksena on tukea kehittyvää kielitaitoa eli suomi toisena kielenä -opiskelijoita. Laajentaisin sen kaikkiin oppijoihin, jotka tarvitsevat tukea kielen hallinnassa. Kielitietoisuutta on puhutun ja kirjoitetun kielen mukauttaminen vastaanottajalähtöisesti.

Selkoa vuorovaikutukseen

Miten kielitietoisuutta tulee toteuttaa. Minusta voisi reilusti lähteä siitä, että kielitietoinen opetus on selkokielen periaatteiden käyttöä ja soveltamista. Silloin koko ajan on mielessä vastaanottaja, hänen kykynsä, tarpeensa ja tavoitteensa. Opettaja mukauttaa vuorovaikutustaan sen mukaan. Silloin ei ole opiskelijoista, joista puhutaan tyyliin ”ne ei ymmärrä”. Silloin on opettajia, jotka sanovat: ”En ensin löytänyt oikeita tapoja kommunikoida, etsimme tavat opiskelijoiden kanssa yhdessä.” Silloin opettaja on mukauttanut kieltään sisällön, rakenteen ja sanaston tasolla.

Se, että tavoitteena on mahdollisimman helppo ja ymmärrettävä kieli, pitäisi olla itsestäänselvyys. Harvoin se sitä on. Silloin vuorovaikutus tulee aina palauttaa lähtökohtaansa: vastavuoroisuuteen. Silloin kysytään ja vastataan, näytetään, toistetaan, tehdään yhdessä, kerrataan – ja taas kysytään ja vastataan vuorotellen. Silloin ei luennoida minuuttikaupalla itsekseen eikä vilauteta täyteen ahdetuita valmiita esitysdioja, vaan tehdään yhdessä – ja taas toistetaan ja kerrataan. Toivottavasti tähän on koulutusuudistusten jälkeen mahdollista.

Selkokirjat esille!

Olen viimeisen vuoden aikana lukenut lähes sata selkokirjakäsikirjoitusta. Luku on poikkeuksellisen suuri, sillä vuosittain ilmestyy noin parikymmentä uutta selkokirjaa. Tänä itsenäisyyden juhlavuotena on lisäystä tuottamassa Iloa selkokirjasta -hanke, jonka ansiosta ilmestyy kymmenkunta ylimääräistä selkokirjaa – käsikirjoituksia oli moninkertainen määrä. 

Olen toiminut hankkeen kirjaraadin puheenjohtajana, ja olen ollut myös jokavuotisen selkokirjojen ja muun saavutettavan kirjallisuuden apurahajakoryhmän puheenjohtaja. Se on ollut näköalapaikka kirjavaan, yritteliääseen ja monimuotoiseen selkokirjallisuuteen.

On ilo seurata, miten tuotetaan kirjallisuutta kaikenlaisille lukijoille. Selkokirjat sopivat laajalle joukolle, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Selkokirjojakin on monenlaisia. Jotkut suunnataan suoraan kehitysvammaisille, jotkut suomen kieltä harjoitteleville, jotkut vanhuksille. Monet sopivat oppimisvaikeuksisille, toiset selkokirjat soisi saavuttavan kenet vain.

Yhtä toivon, sillä olen huomannut selkokirjallisuudelle lyötävän leimoja: se on vähäpätöistä marginaalia. Luonnollisesti yli 10 prosenttia suomalaisista on vähemmistö, mutta heillä on tasa-arvoinen oikeus saada luettavaa kielellä, joka on saavutettavaa. Selkokielinen tieto- ja kaunokirjallisuus tarjoavat kokemuksia siitä, että on osallinen. Sen soisi jokaisen kokevan.

Joistavat polut ammattiopintoihin

"Osaamisperusteinen ja asiakaslähtöinen toimintamalli yhdistettynä välittämisen, luottamuksen ja arvostuksen kulttuuriin"

Olin opintokäynnillä osakeyhtiömuotoisessa yksialaisessa oppilaitoksessa pääkaupunkiseudulla. Oppilaitoksen saama laatupalkinto (OPM & OPH 2016) velvoittaakin toimintatapojen esittelyyn.

Oppilaitoksessa on 800 opiskelija, joista 200 aikuisopiskelijoita. Johtoajatuksena on "Sinulle sopiva". Opintojen aloitus on osaamisperusteinen. Opinnot alkavat orientaatioviikolla, jossa opiskelijat pohtivat tavoitteensa ja keinot (henkilökohtaistaminen), ja jokaisella on henkilökohtainen tapaaminen opettajan kanssa. Opettajat ovat käyneet "valmentajakoulutuksen". 

Ryhmäkohtaisesta opiskelusta voi siirtyä joustavaan toteutukseen. Niin etenee noin 150 opiskelijaa. Opiskelijan eHOPS on Wilmassa, jota on kehitetty niin, että sinne kirjataan kaikki, periaatteena vain positiiviset asiat. Topi-aplikaatioon opiskelijat kirjaavat, mitä he ovat tehneet työssäoppimisessa.

Opiskelijoiden keskeyttämisprosentti on olle 4, ja tulokset ovat tulleet pitkäjänteisellä työllä, "jossa opiskelija on ykkönen". Osaava ja motivoitunut henkilökunta ja opiskelijapalvelut (opintosihteerit, opiskelijahuolto) ovat tärkeä taustatuki.

Joustava pedagogiikka on opiskelijalähtöistä, ei oppiainelähtöistä. Toiminnan kehittäminen on alkanut pudokkaiden tukitoimien suunnittelusta. Neljän opettajan tiimi opettaa kaikki opinnot noin 170 opiskelijalle. HOJKS-opiskelijoita on kutakuinkin 35. Suuri osa joustavan polun opiskelijoista opiskelee yksilöllisellä opinto-ohjelmalla työssäkäynnin vuoksi. Opiskelijoista on noin 20 % hitaasti ja 20 % nopeasti eteneviä, loput normietenijöitä. Lisäksi joustavaan toteutukseen liittyvät pajaohjaustunnit viikoittain, ja pajoissa opettaa aineopettajat.

Pyritään siihen, että jokainen voi oppia omalla tavallaan. Neljällä opettajalla on kolme kotiluokkaa, lisäksi käytössä on neljä pajaluokkaa ja joitain ryhmätyötiloja. Opiskelija tulee aina kouluun tullessaan ilmoittautumaan kotiluokkaan omalle opettajalle. Opiskelija voi tehdä tenttejä, oppimistehtäviä, projekteja, verkkomateriaaleja, ilmiöpohjaisia kokonaisuuksia (useita tutkinnon osan laajuisia) jne. Se, mitä opiskelija tekee, sovitaan yhdessä opettajan kanssa sen perusteella, mitä ja miten opiskelija haluaa oppia. 

Opettajat jakavat uudet pedagogiset ideat verkkoalustoilla. Opettajien positiivisen pedagogiikan periaatteisto kantaa (variskortit). Joka viikko esillä on yksi positiivinen ominaisuus (valittu variskorteista). Opiskelijalle välitetään tunnelmaa: ihana, että tulit kouluun. Kouluun saa tulla, vaikkei jaksa opiskella sinä päivänä. Toiminnassa on romukoppaan laitettu opettajakeskeisyys, tiukat aikataulut, samat tehtävät kaikille ja sanktiot. 

Kaikki perustuu luottamukseen. Muut keskeiset asia ovat työvaltaisuus, toiminnallisuus, vapaus ja vastuu, arvostus, yksilölliset polut, innostuminen, välittäminen, valmentaminen, tiimioppiminen, vertaisohjaaminen, eriyttäminen, yksilöllistäminen ja yhteisöllisyys.

Opiskelijan kanssa tehdään työanalyysi, jonka perusteella suunnitellaan, mitä opitaan koulussa mitä töissä. Jotkut opiskelijat opiskelevat kaiken työssäoppimassa, 

jos siellä on mahdollista saavuttaa kaikkien tutkinnon osien tavoitteet.

Opintokäynti innosti miettimään, miten omassa organisaatiossa voisi soveltaa samaa. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin. Henkilökohtaistamisen idea on jo omaksuttu, siihen päälle vain erilaisia opiskelijalähtöisiä joustavia toteutustapoja - niin erilaiset oppijat saisivat sysäyksen omannäköiseen etenemiseen.

Apuvälineet kehittyvät älylaitteiksi

Helsingin Sanomissa 19.4.2017 oli näyttävä juttu kehittyvän teknologian vaikutuksista näkövammaisten apuvälineisiin: "Älylaitteet näkevät sokean puolesta". Muutokset näkövammaisten elämään ennustetaan olevan suuria.

Esimerkiksi älylasien sovelluksia kehitetään koko ajan. Tekoäly ja kamerat helpottavat elämää: käyttäjä osoittaa sormella, kamera ottaa kuvan, tietokone muuttaa kuvatiedon sanoiksi ja puheeksi, jonka käyttäjä kuulee lasien sankojen luujohteisesta kuulokkeesta suoraan sisäkorvaan.  

Heikkonäköisille on jo laitteita, joissa lasit näyttävät muokattua videokuvaa. Laseja, joissa hyödynnetään lisättyä todellisuutta, kehitellään kiivaasti, ja niissä on sovelluksia, jotka sopivat myös heikkonäköisille, esimerkiksi virtuaalinäytöt pohjapiirroksista tai tv-ruutu seinällä sopivassa koossa.

VTT on kehittänyt näkötutkan, joka auttaa väistämään esteitä. Laite ilmoittaa, mitä on edessä, jotta kävelijä voi ennakoida ja estää törmäykset.

Nykyiset hipaisunäytöt voivat olla näkövammaisille vaikeita, mutta esimerkiksi kosketusnäyttöpuhelimissa on sovelluksia, joissa ääni ilmoittaa, mitä sovelluskuvaketta käyttäjä koskee, ja ääni lukee verkkotekstit. Omat viestit voi sanella. 

Tietokoneiden ruudunlukuohjelmat ovat olleet jo joitain vuosia käytössä, mutta ne eivät osaa tulkita kaikkia verkkosivurakenteita. Lisäksi asiat kerrotaan nykyisin paljolti linkein, värikoodein tai kuvin, mistä näkövammainen ei hyödy. Saavutettavuusdirektiivi toivottavasti pistää valtion ja kunnat mutta myös muut tahot selkiyttämään epäselvät verkkosivut.

Lukivauva: tutkimushanke

Sosiaalinen media mahdollistaa tiedon lähentymisen. Esimerkkinä tarjoan Lukivauva-tutkimushanketta: https://lukivauva.com/. Säännöllisesti päivittyvästä blogista voi seurata tutkimushankkeen etenemistä. Tämä on tervetullutta popularisointia ja avoimuutta. 

Lukivauva-seurantatutkimuksessa on jo 200 vauvaa. Heidät testataan vauvana, 2-3-vuotiaana ja kouluiässä. Mukana on lukivaikeusperheitä ja verrokkeina "tavallisia". Seurantatutkimuksessa tarkastellaan lukivaikeusperimän vaikutusta kielelliseen kehitykseen.

Hankkeessa tehdään myös aikuistutkimusta. Siinä selvitetään, mitä lukiessa aivoissa tapahtuu. Lisäksi selvitetään lukivaikeuteen liittyviä pulmia. Tässä tarkoituksena on kehittää kuntoutusmenetelmiä. Tämä on hyvä uutinen!

Tieto on tärkeää. Mielenkiinnolla seuraan hankkeen etenemistä.

Lukivaikeudesta tubettajaksi

Niilo22 on nimimerkki suomalaiselle YouTube-suosikille. Yli kolmekymppinen "Niilo" julkaiseen videoita tavallisista sattumuksista sen kummemmin käsikirjoittamatta tai editoimatta. Hän on julkaissut 8000 videoita ja tilaajia on yli 23 000.

Perusjuttu "Niilon" videoissa on hänen lukivaikeutensa. Videohittejä ovat väärinlukemiset, jotka kouluaikana olivat häpeän aihe.

”Se oli sellaista takkuilua se lukeminen, kaikki nauroivat, eikä opettajakaan kannustanut. Siitä ne negatiiviset palautteet nytkin tulevat, lukihäiriöstä. Että sille naureskellaan sitten.”

Aika masentavalta kyseinen kommentti kuulostaa. Koulussa (tai parikymmentä vuotta sitten ko. oppijan kouluaikoina) suhtaudutaan lukuvirheisiin pilkaten, ja sosiaalisen median huutelukulttuurissa näemmä sama meno jatkuu.

 "Niilo" ei oppinut kouluaikoina erottamaan kirjaimia toisistaan eikä kertotaulua, eikä koko koulunkäynti maittanut. Hän jäi luokalleen ja hänet siirrettiin mukautettuun opetukseen, mutta äiti arvelee, ettei erityisopetuksessa paneuduttu "Niilon" ongelmiin. Sittemmin "Niilo" opiskeli levyseppähitsaajaksi ja kävi armeijan, mutta töitä ei ole löytynyt.

Miten ihmeessä Mikael Kosola ei saanut peruskoulusta apua ja sujuvaa lukutaitoa? Hän istui kuitenkin kymmenen vuotta maailman parhaaksi väitetyn koulun penkeillä.

"Niilosta" inspiroiduin (15.4.2016) Helsingin Sanomien artikkelin perusteella, jossa haastateltiin myös Niilo Mäki Instituutin Heikki Lyytistä, joka vakuuttaa, että nykyisin lukivaikeus tunnistetaan ja kirjaimien tunnistusongelmiin auttaa Lukikar-peli. Sen jälkeen lukikuntoutuksen perusta on LUKEMINEN, eli lukutaito paranee vain lukemalla. Siten mekaanisiin lukemisen vaikeuksiin tulee helpotusta ja myös lukemisen sisältö alkaa valjeta. Monen lukemisen vaikeuden takan on siten valikoiva lukemattomuus.

Lyytinen jättää mainitsematta erilaisten lukemisen strategioiden harjoittelemisen ohjauksessa. Muuten olen täysin Lyytisen kannalla siihen, että lasten ja nuorten lukemisen väheneminen on vakava ongelma. Oppimisvaikeuksiset eivät hankalia asioita vältellen edisty, sillä harjaantuminen on A ja O. 

Myös kotimaiset kirjailijat ovat huolissaan nuorten lukemisen (ja kirjoittamisen) tasosta, sillä he yhä useammin saavat tutkielmiaan tekeviltä tökeröitä kirjeitä, josta paljastuu, ettei kirjeen kirjoittajia huvita lukea kyseistä kirjaa vaan kyselevät kirjailijalta juonesta ym. (HS 14.4.2017).

Takaisin "Niiloon", joka on tyyppiesimerkki siitä, miten puutteelliset taidot ovat vieneet paljon puhuttu nuorten miesten syrjäytymiskierteeseen eli työttömyyteen ja alkoholin suurkulutukseen. Nyt on "Niilon" elämässä valoa näkyvissä: videointiharrastus ja tukityö kierrätyskeskuksessa. Lisäksi lukemiseen harjaantuminen on käynnistynyt.

Nyt ei mene enää kaljaa. Elokuvia voi kyllä mennä monta päivässä. Siitä on ollut se hyöty, että lukeminen alkaa sujua koko ajan paremmin. Tekstitykset menevät välillä ohi liian nopeasti, mutta niitä sinnikkäästi lukemalla lukihäiriö on kuitenkin alkanut antaa periksi. 

Kummasti Lyytinen hellii ajatusta suomen kielen helppoudesta ja äänne-kirjainvastaavuudesta, vaikkei se ihan itsestäänselvyys ole.

Lähde

Lukihäiriöinen nuori jäi ilman apua ja sitten ilman töitä – nyt Niilo22 on aikamies ja Youtube-tähti, joka lukee ylpeänä videoillaan, vaikka väärin menisi

http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005170071.html?share=de72b0cb6dd47a2d6408ec0a28ccf45e

Kuulolla

Kuulolla on oppimateriaali, jossa kuuloaistimusten avulla opetellaan monenlaisia asioita. Esimerkiksi tehtävissä voi opetella nimeämistä ja syy-seuraussuhteita. Lisäksi voi opetella tukiviittomia. 

Materiaalissa on ääniä, kuvia, videoita sekä tehtäviä, jotka perustuvat edellisiin. Materiaalissa on myös selkotarinoita, joihin oppija voi keksiä lopetuksen. Esittelyteksti avaa materiaalin monipuolisuuden:

Uuden Kuulolla-materiaalin avulla on tarkoitus tutustua ihmiseen, arjen toimintoihin ja eläinympäristöihin eri aistikanavia hyödyntämällä ja vuorovaikutukseen innostamalla. Oppiminen tapahtuu yli 130 äänitehtävän, kopioitavan kuvan ja viittomavideon avulla, joissa käsiteltäviä teemoja ovat mm. keho, tunteet, koti, kaupunki, eläimet, ammatit, harrastukset ja ajan käsitteet.

Kuulolla sopii varhaiskasvatuksesta nuoriin aikuisiin. Näin materiaalin tuottaja Maiju Mäki vakuuttaa. Minua kiinnostaa materiaalin käyttökelpoisuus nuorten aikuisten erityisopetuksessa ja maahanmuuttajien suomen kielen opiskelussa. 

Lyhyen esittelyn perusteella kiinnostuin kovasti, mutta pitäisi päästä tutustumaan materiaaliin kunnolla. Huhtikuun lopulla osallistunkin tilaisuuteen, missä Mäki kertoo tarkemmin oppimateriaalikokonaisuudesta. Ehkä pääsen sitä kokeilemaan.

Diagnosoinnin varjoista

Hätkähdin Helsingin Sanomien artikkelia, jossa kerrottiin Poikien Puhelimesta. Jutussa haastateltiin vapaaehtoistyönään puhelimen päässä päivystävää Joonas Kekkosta.

Kekkonen on huomannut, että pojilta ja nuorilta miehiltä puuttuu tietoa. Tiedonkeruu lukemalla jää vähälle, ja askarruttavia asioita selvitetään YouTube-videoiden avulla. Niiden tieto ei ole aina kuranttia, ja poikien pulmat seksuaalisuuteen, seksiin tai mielenterveyteen liittyen menevät solmuun.

Kaiken tämän edellisen ohella mielenkiintoni kohdistui siihen, mitä Kekkonen on huomannut oppimisvaikeuksien diagnosoinnista. On luonnollisesti hyvä, että entistä paremmin ongelmat diagnosoidaan ja vaikeudet saavat nimen. Se esimerkiksi helpottaa monesti huonommuuden tunnetta. Diagnosointi ei riitä, ja ennen kaikkea: sen taakse ei saa mennä.

Kekkonen on huolissaan nuorista, jotka jättävät tekemättä sen varjolla, että hänellä on jokin diagnosoitu oppimisvaikeus. Diagnoosi heitetään selitykseksi, ja sen varjolla ollaan ponnistelematta. Kekkonen korostaa nimenomaan sitä, että ponnistelua ja sitkeyttä tulisi sitä suuremmalla syyllä harjoittaa. Yhteiskunnassa ei pärjää vetäytymällä ja kieltäytymällä.

Artikkeli piti miettimään erityisopetuksen osuutta asenteiden muokkaajana. Toivon totisesti, että erityisopettajien kannustava ja rohkaiseva ote rakentaa yritteliäisyyttä ja sinnikkyyttä - eikä päinvastoin. On hyvä, että osaamistaan voi osoittaa monella tavalla, mutta ei saa ohittaa sitä, että myös niitä asioita pitää harjoitella, jotka ovat hankalia. Vain niin kehittyy.

Ajattelen etenkin lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia. On todellinen karhunpalvelus, jos lukivaikeuksinen voi aina tehdä luku- ja kirjoitustehtäviä toisin kuin noita taitoja harjaannuttaen. Nyky-yhteiskunnasssa ei (vielä) voi selvitä ilman niitä taitoja. Eli kaikki strategiset konstit käyttöön, jotta vaikeita asioita jaksaa yksi sun toinen prepata.

Positiivinen pedagogiikka voi olla yksi keino löytää itsestään hyvä sinnittelijä.

Lähde:

Poikien puhelimessa jopa 9-vuotiaat kysyvät raiskauksista – Joonas Kekkonen kuuntelee poikien julmimmatkin jutut. HS 6.4.2017.
http://www.hs.fi/elama/art-2000005157259.html?share=0891f698914fd51857bf10e34ba91e2c