Aistivammaisuudesta kokemusvälähdyksiä

Kuulovammaisia opiskelijoita on joitakin ollut integroituina tavallisiin ryhmiin. Kaikkien kanssa olen työskennellyt lukiopettajan tai oppimisen tuen roolissa. Yhdellä ei ollut tulkkia, muilla kyllä – vaan ei aina.

Kun tulkit eivät olleet läsnä pyrin aina suoraan katsekontaktiin, selkeään puheeseen niin että huulioilta erotti sanat helposti. Usein oli apuna myös kynä ja paperi. Koska ohjasin opiskelijoiden kirjallisten tehtävien tekemistä, avasin tehtäviä, ohjasin tiedonhakua ja asioiden kirjoittamista omin sanoin. Nykyisin tietokoneiden ja älypuhelinten sovellukset kuulovammaisille ovat edistämässä hienosti saavutettavuutta.

Tärkeää on ollut, että yhdessä tekemiseen saadaan hyvä ilmapiiri. Hymy, nauru ja yhteishenki vievät oppimista ja etenkin oppijan itsetuntoa oppijana eteenpäin. Kommunikointi sujuu kaikin ei-kielellisin keinoin: ilmeet, eleet, piirtäminen, esittäminen, näyttäminen.

Viimeksi tapasin tammikuussa kuuron opiskelijan, jolla oli kaksi tulkkia. Silloin kommunikoinnissa on otettava huomioon, että puhun opiskelijalle, en tulkeille. Yhteys on nimenomaan opiskelijaan, joskin kontakti tulkkeihinkin pitää pysyä yllä. Pitää ottaa huomioon, että tulkit ehtivät tulkata. Puheen selkoistamista pidän tärkeänä: asiat etenevät loogisesti, keskeiset asiat puhutaan tutuin sanoin ja rauhallisesti edeten.

Yleensä kuulovammainen opiskelija on tulkkien kanssa pitäneet opettajille infotilaisuuden toimintatavoista. Opetusmatriaalit ovat heidän käytössään etukäteen. Opiskelijan paikka oppimisympristöissä järjestetään niin, että hän näkee esteettömästi opettajat ja ryhmätyötilanteissa muut opiskelijat. Videomateriaalien sisältö selvitetään opiskelijalle. Puheessa ja keskusteluissa otetaan huomioon tulkkauksen sopiva rytmi. Työssä oppimisen järjestelyt suunnitellaan myös siten, että opiskelija pystyy työskentelemään tavoitteiden mukaan.

Olen ehkä selkokielen läpäisemä, sillä suhtaudun niin, että vuorovaikutusta pitää mukauttaa aina vastaanottajan mukaan. Jos vuorovaikutuskumppani ei kuule, hyödynnän muita aisteja ja pyrin selkeyteen. Olen myös tottunut kuulolaitetta käyttävien tuttujen kanssa siihen, että vuorovaikutuskumppanille on erittäin tärkeää, että kuuloon liittyvät asiat otetaan huomioon esimerkiksi istumisjärjestyksessä ja taustahälyn eliminoimisessa.

Näkövammaisista opiskelijoista ei minulla juurikaan ole kokemusta. Olen perehtynyt kirjallisiin- ja videolähteisiin, joten perusteet tiedän, miten otan opetuksessa ja ohjauksessa näkövamman huomioon. Apuvälineet ovat erittäin tärkeitä.

Omassa vuorovaikutuksessa uskon olevan haasteita, sillä sanaton viestintä on niin oleellista näkeville. Ainakin äänensävyt ja puhetyyli ovat asioita, jotka täytyy ottaa huomioon näkövammaisen ohjauksessa. Lisäksi konkreettinen, havainnollinen kieli tuntuu ykkösjutulta, kaiken toiminnan sanoittaminen. Ajan antaminen harjoittelemiselle ja tekemiselle on kaikessa erityisessä tuessa yksi ohjenuora, se ei poikkea aistivammaisten kanssa työskentelyssä.

Olen itse vasta viime aikoina tottunut äänikirjoihin: kun on tottunut lukemaan itse, vain kuunteluun keskittyminen on vaatinut harjoittelua. Se ehkä hieman auttaa eläytymään siihen, miten ilman näköaistia on muiden aistien varassa. Keskittyminen puhe- ja äänivirtaan vaatii melkoista paneutumista. Monet harjoitukset esimerkiksi vääristävillä ja sumeilla tai näkökenttää rajaavilla laseilla ovat antaneet herättävän kokemuksen, miltä näkörajoitteet tuntuvat. Tai haparointi side silmillä jysäyttää tunteen sokeudesta.  Minulle moinen on eläytymistreenia, toisille arkipäivää.

Celian toimintaa arvostan todella paljon. On myös upeaa, miten paljon äänikirjoja tehdään, osa yksittäisten asiakkiden tilauksesta.

Olen viime vuosina tutustunut moniin koskettelukirjoihin. Koska olen selkokirjatyöryhmässä, tutustun Celian hyväksymiin käsikirjoituksiin, joista teen lausuntoja OPM:n selkokirjallisuuden ja muun saavutettavan kirjallisuuden apurahajakoon. Olen myös nähnyt useita valmiita koskettelukirjoja. Ne ovat usein yksittäiskappaleita, sillä koskettelukirjojen materiaalit ja toteutus ovat vaativaa työtä. Koskettelukirjoissa on kankaisia ja muita erilaisia materiaaleja, joten en eivät ole monistettavissa. Arvostan kovin uniikkien teosten tekijöitä ja sitä, miten niiden käyttäjät saavat näin kirjallisuus- ja aistikokemuksen.

 - - -

Olen osallistunut pienen osan verran sokean täyteen elämään. Muistan hyvin mieheni isoisän, sodassa sokeutuneen miehen, joka eli melko esteettömästi. Hän toimi hierojana, kuunteli äänikirjoja ja runoili omia runoja kasettinauhurille. Maailmaa hän seurasi radiosta ja osallistui vilkkaasti keskusteluihin. Hän matkusteli perheen kanssa pitkin maailmaa ja nautti etelän lämmöstä, äänistä, mauista ja tuoksuista. Hän kulki tuttuja reittejä itsekseen, ja kun muiden silmä vältti, hän kävi hakkaamassa mökin liiterissä halkoja. Osallisuuden tunne ei horjunut.

Celia: saavutettava kirjallisuus

 Celia on saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntijakeskus, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa. Celia tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa, mm. äänikirjoina ja pistekirjoina, yhteistyössä kirjastojen ja kustantajien kanssa. Celia on osa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa. 

Celian kirjasto karttuu 2000 kirjan vuosivauhtia, ja kokoelmissa on yli 40 000 kirjaa kaikista genreistä. Kirjoja on äänikirjoina, e-kirjoina ja pistekirjoituskirjoina. Celian kirjojen lainaaminen on muuten ilmaista, mutta peruskoulun ja toisen asteen koulutusten oppikirjojen lainaus on maksullisia.

Lainattavia suomen-, ruotsin- ja vieraskielistä kauno- ja tietokirjallisuutta pistekirjoina on noin 5000. Suomenkielisiä pistekirjoja tehdään vuosittain noin 100 kappaletta, niistä lapsille ja nuorille tuotetaan noin 50 pistekirjaa joka vuosi. Näiden lisäksi on maksullisia oppikirjoja. Celiassa on myös pistekirjoituksen harjoittelukirjoja. 

Pistekirjat on tarkoitettu sokeille ja vaikeasti heikkonäköisille henkilöille. Kirjojen sisältö on toteutettu pistekirjoituksella, mutta pisteoppikirjoissa voi olla lisäksi kohokuvia tai erillisiä kohokuva- tai kohokarttaliitteitä. Pistekirjoitus vie enemmän tilaa kuin painettu teksti, joten yhdestä romaaniin tulee monia vihkoja, koska A4-kokoiselle sivulle mahtuu yhdelle riville 30 pistemerkkiä. Pistekirjat lainataan joko netistä tai asiakaspalvelusta.

Luetus-kirjat ovat pelkästään näkövammaisille tarkoitettuja tekstiä sisältäviä elektronisia kirjoja. Niitä kuunnellaan tietokoneen koneäänen avulla tai luetaan pistenäytöltä. 

Koskettelukirjoja voi tunnustella. Ne ovat värikkäitä, erilaisista materiaaleista valmistettuja kuvakirjoja. Koskettelukirjoissa on teksti myös pistekirjoituksella itse kirjassa tai sen liitteenä. Kirjoissa voi olla myös äänite. Koskettelukirjat sopivat näkö- ja monivammaisille, autistisille ja kehitysvammaisille lapsille, sekä kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille. Koskettelukirjat ovat usein yksittäiskappaleita.

DaisyTrio-kirjat sisältävät tekstin, äänen ja kuvat, ja niitä voi kuunnella ja samaan aikaan seurata tekstiä tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen näytöltä. Kirjat sopivat oppilaille, joilla on luki- tai muu oppimisvaikeus tai muuten tarvitsevat erityistä tukea oppimisessa. Lisäksi kirjat sopivat hyvin myös heikkonäköisille henkilöille, sillä tekstiä voi suurentaa.

Celia tuottaa äänikirjoiksi noin neljäsosan suomenkielisistä kirjoista. Äänikirjat sopivat henkilöille, joille lukeminen on vaikeaa. Syitä ovat esim. lukivaikeus, näkövamma tai heikentynyt näkö, kehitysvamma, keskittymisvaikeudet, CP-vamma tai lihassairaus.

Celian käyttäjän haastattelu

Keskustelin Celian äänikirjoja käyttävän henkilön kanssa. Hänen on vaikea lukea pientä tekstiä, ja etenkin hämäränäkökyky on alentunut. Tekstin näkemisen pinnistely alkoi viedä ilon lukemisesta.

- Onneksi kuulin Celiasta. Menin lähikirjastoon ja sanoin kirjastonhoitajalle, että minulla on näköongelmia.

Kirjastonhoitaja ei kysynyt diagnoosia, Celian asiakkaaksi pääsi vain ilmoittamalla halun Celia-asiakkuudesta.

- Sain käyttäjätunnuksen Celiaan. Sitten voi mennä osoitteeseen celia.fi ja ladata oman tunnuksen avulla kirjoja. Kirjoja voi kuunnella netissä tai ladata omaan kännykkään. Kirjoja voi kuunnella myös sovelluksilla, esimerkiksi Pratsam Reader. Sen olen huomannut huonoksi. Sovellus pitää usein bootata.

- Celian äänikirjapalvelu on kohentanut elämänlaatuani. Voin kuunnella kirjoja kävellessäni ja kotona, sillä hämärän valaistuksen vuoksi ei tekstin lukeminen oikein suju, mutta kuuntelu kyllä.

- Kirjojen lukijoissa on hyviä ja huonoja. Hyvä lukija on sellainen, jolla on neutraali, selkeä ja läsnäoleva ääni. Huonon lukijan ääni on ärsyttävä, hänellä on esimerkiksi lievä puhevika. Jotenkin sellainen vain häiritsee kuuntelua.

Äänikirjojen lukijan haastattelu

Arja Korhonen on lukenut Näkövammaisten keskusliiton vapaaehtoispalveluun yli kymmenen vuotta äänikirjoja lukijoiden tilauksesta. Celian yleisten äänikirjojen lisäksi kirjoja luetaan myös yksittäisten asiakkaiden toiveiden tai tilausten mukaan. Arja on lukenut kirjoja laidasta laitaa, enimmäkseen oppikirjoja, myös jonkin verran aikakauslehtiä.

- Luin kirjoja, joita asiakkaat haluavat eli kirjoja, joita ei löydä Celian kirjastosta. Asiakkaan kyllä täytyy odottaa kirjaa, joskus jopa vuoden, jos ei nopeasti löydetä lukijaa.

- Lukija saa lukemiseen kirjalliset ohjeet. Tekniset ohjeet sisältää ohjelman käyttöohjeet. Huomasin, että tekninen tulos vaihtelee riippuen tietokoneesta. Lukea voi kotona omaan tietokoneeseen ladatun ohjelman avulla tai Näkövammaisten keskusliitossa.

- Itse lukemiseen myös annettiin ohjeet. Keskeistä on, ettei taustalla saa olla hälyääniä ja lukeminen on selkeää ja rauhallista. Ensimmäisestä luennasta annettiin tarkkaa palautetta. Sain hyvää palautetta miellyttävästä äänestä sekä rauhallisesta luennasta.

Arja on lopettanut lukijavapaaehtoistyönsä, sillä hän teki sitä pitkään ja uusia halukkaita oli jonoksi asti. Hän on tyytyväinen osallistumisestaan:

- Se oli helppo ja hauska tapa tehdä tehdä hyvää. Sopi ahkeralle lukijalle.

Näkövammaisten opetus ja ohjaus

Olen tutustunut erilaisiin lähteisiin, jossa käsitellään näkövammaisten opetusta. Olen hyödyntänyt monia nettisivuja (mm. Näkövammaisten liitto) ja kirjaa Näkökulmia näkövammaisten opetukseen (PS-kustannus 2006).

Valtaosa näkövammautuneista on vammautunut ennen kouluikää, mutta aina on kouluiässä, nuoruudessa ja aikuisässäkin vammautuneita. Näkövammoja on lisäksi monenlaisia:

Näkövammaiseksi määritellään henkilö, jonka paremman silmän laseilla korjattu näöntarkkuus on heikompi kuin 0,3, ja sokeaksi jos paremman silmän laseilla korjattu näöntarkkuus on alle 0.05 tai näkökenttä supistunut halkaisijaltaan alle 20 asteeseen, tai jos toiminnallinen näkö on jostain muusta syystä vastaavalla tavalla heikentynyt.

Näkövammainen ihminen voi olla heikkonäköinen tai sokea. Näkövammaiseksi ei luokitella ihmistä, jonka näkökyky pystytään korjaamaan laseilla normaaliksi tai jos toisessa silmässä on normaali näkö.

Heikkonäköiset ihmiset voivat nähdä eri tavoin: ihminen ei näe lukea, mutta pystyy liikkumaan ilman valkoista keppiä tai jäljellä olevan tarkan näön avulla ihminen kykenee lukemaan, mutta ei näe ympäristöään. Heikkonäköisyyteen liittyy usein myös hämäräsokeutta ja häikäistymisherkkyyttä.

Täydellinen sokeus on harvinaista. Sokeat voivat nähdä valon ja jopa hahmoja. Toiminnallisesti sokeaksi määritellään henkilö silloin, kun hän on menettänyt mm. suuntausnäön vieraassa ympäristössä sekä lukunäön tavanomaisessa mielessä, mutta hän saattaa pystyä lukemaan erityisapuvälineiden kuten lukutelevision avulla.  

Valtaosa näkövammaisten opetusta koskeva materiaali liittyy lapsiin ja kouluikäisiin. Niitä tietysti voi soveltaa toisen asteen koulutuksen opiskelijoihin.

Esteettömyys on merkittävä tavoite. Siitä on NVL:n video Esteetömyyttä näkövammisille. 

Näkövammainen opetuksessa ja ohjauksessa

Peruskoulun jälkeen nuori voi hakea toisen asteen koulutukseen yhteishaussa tai erityisoppilaitoksiin erillishaussa. Peruskoulun jälkeiseen valmentavaan koulutukseen on oma erillishaku. Koulutus voi olla mahdollista järjestää Kelan ammatillisena kuntoutuksena. Koulutuskokeilu (Kela) on mahdollisuus selvittää, kiinnostaako ala.

Jos oppilaitos on sokeisiin ja heikkonäköisiin erikoistunut, opiskelijalla ei yleensä ole avustajaa. Jos opiskelija on sokeutunut lähiaikoina, hänellä voi olla avustaja. Jos näkövammainen opiskelija on integroituneena tavallisessa ryhmässä, on tärkeää avoimesti keskustella esimerkiksi apuvälineistä ja vamman vaikutuksista opiskeluun.

Tilojen esteettömyys ja valaistus ovat asioita, joihin pitää kiinnittää huomiota. Opetusmateriaalien helppolukuisuus ja selkeys on tärkeää, samoin kaikkien laitteiden ja välineiden näkyvyys (liitutaulu, älytaulu, dokumenttikamera: kirjainten erottuminen taustasta). Ryhmäytymistä ja sosiaalisia suhteita tulee tukea, jotta kaikki ovat tasa-arvoisesti yhdessä eikä vamma erillistä opiskelijaa muista.

Hojksiin kirjataan esimerkiksi pedagoginen tuki  ja apuvälineet (avustaja tai liikkumistaidon ohjaus, materiaalit kuten pistekirjoitus, suurennettu fontti, lukutelevisio).

Opiskelija voi hakea avustajaa vammaispalvelulain mukaisena henkilökohtaisena apuna kotikuntasi sosiaalitoimesta. Uusein reittien liikkumaistaidon ohjausta voi myös hakea sosiaalitoimesta. Kelan kautta voi hakea apuvälineitä (kannettava tietokone, lukutelevisio jne.).

Sovellan Näkövammaisten liiton ohjeita nuoriin ja aikuisiin. Jos opiskelija on sokea, ohjaaja

-       tukee turvallisuuden tunnetta tutustua uusiin asioihin - uusi voi olla pelottavaa.

-       rohkaisee käsien käyttöön, esimerkiksi ”Käsi käden päällä” -menetelmällä käsillä tutkimisen ja liikkeiden opettaminen.

-       käyttää oppijan omaa kehoa suuntia, mittoja ja kokoja opettaessa

-       hyödyntää oppijan jäljellä olevaa näköä (kontrastit, suurennokset jne.)

-       hyödyntää monipuolisesti aisteja (koskea, haistaa, maistaa, kuunnella, koputtaa jne.)

-       antaa oppijan tehdä itse ja kokeilla

-       puhuu ja kertoo havainnollisesti, mitä tapahtuu ja mitä tehdään

-       tekee kuvien ääriviivat erottuviksi (esim. liimalla, joka jähmettyy kohoaviksi ääriviivoiksi)

-       jaksottaa opeteltavan asian pieniin osiin ja antaa aikaa harjoitella

-       hyödyntää ”auttavan ja aktiivisen käden” -menetelmää: toinen käsi pitää astiaa, sillä aikaan kun toinen käsi etsii tavaran ja laittaa sen astiaan.

Apuvälineet

Apuvälineet ovat keskeisiä näkövammaisten opetuksessa. Apuvälineitä voi hankkia Avris-liikkeestä. Opiskelua varten apuvälineet hankitaan Kelan kautta. 

Apuvälinevalikko on todella monipuolinen. Arkipäivää helpottavia tuotteita on kelloista ja vaaoista puhelimiin. Videossa Kosketellen näyttöä - älypuhelin näkövammaisen jokapäiväisessä käytössä näytetään hyvin, miten navigaattori, puhesyntetisaattori, pistenäyttö toimivat.  Myös iPhonen käytöstä on selkeä opetusvideo näkövammaisille ja heidän ohjaajilleen. Youtubesta löytää monia esimerkkejä apuvälinesitä ja niiden käytöstä.

Joskus pelkkä tietokone voi olla apuväline, jos näkövammaiselle riittää tavalliset mahdollisuudet muuttaa tekstikokoa ja taustan kirkkautta. On lisäksi monenlaisia suurentavia välineitä ja tekstiä puheeksi muuttavia välineitä. Tietokoneeseen saa tekstiskannauksen, suurennusohjelman, ruudunlukuohjelman (esimerkiksi Celian videossa), puhesyntetisaattorin, pistenäytön ja pistekirjoittimen.

Lukemisen lisäksi elektronisen suurennuslaitteen (lukutelevision) avulla voi kirjoittaa käsin tai tehdä muuta tarkkuutta vaativaa työtä. Joissakin malleissa on mahdollisuus käyttää taulukameraa, jolloin taululla tai valkokankaalla olevaa aineistoa voidaan katsella omalta näytöltä ja suurentaa ainesito sopivaksi. 

Pistekirjoitus lisää esimerkiksi opiskelussa saavutettavuutta, ja nykyisin on monia tietotekniikkasovelluksia, jotka helpottavat pistekirjoittamista (ks. artikkeli, jossa ammattikorkeakoulussa opiskeleva sokea opiskelija ruudunlukijaohjelman avulla voi lukea pistekirjoitusta, joka joissain tilanteissa sopii paremmin kuin puhe).

(Äänikirjoista ja äänikirjasto Celiasta julkaisen erillisen jutun.)

Apuvälineet ja ohjaus

Opiskeluun liittyy erityistarpeita, mm optiset apuvälineet, kohopöydät, erityisvalaisimet, äänikirjat, pistekirjat, kirjoituskone, liikkumisen suunnittelu, koulumatkojen järjestäminen, integraatio-opettaja ja lukiossa Näkövammaisten keskusliiton koulutussihteerin käynnit). Palvelujen saaminen on yleensä hidasta, joten palveluiden hakeminen pitää aloittaa heti, kun näössä on tapahtunut muutos.

Erityistaitojen ja apuvälineiden harjoittelu vaatii ohjausta ja aikaa äänite- ja pistemateriaalien ja erityisesti uusien, paljon harjoitusta vaativien laitteiden, kuten lukutelevision ja tietokoneiden käytön suunnittelussa ja käytössä.

Ohjauskieli

Ohjaajan pitää käyttää täsmällisiä ja tarkkoja ilmauksia. Kaikessa pitää muistaa sanallistaa asioita – siis ottaa huomioon näkörajoitteet ja hyödyntää kuuloaistia, esimerkiksi tervehtiä ei voi nyökkäämällä tai muuten käyttää visuaalista sanatonta viestintää.

Oma nimi pitää kertoa ja puhutella tuttua näkövammaista ihmistä nimeltä. Oma poistuminen pitää sanoa, havainnot sallistaa konkreettisesti: kellotaulu havainnollistaa suuntia esimerkiksi ruokalautasella perunat kello kuudessa, salaatti kello kolmessa jne.

Liikkumesessa perusohje on: näkövammaiselle ohjaaja tarjoaa kyynärvarren ja kulkee edellä.

NKL:n sivuilla on havainnollisia videoita arkipäivän kohtaamisiin.

Opiskelijan kokemus

Näkövammaisen yleisurheilijan kokemuksia opiskelusta on Youtube-videossa. Opettajien keskustelu opiskelijan kanssa hänen tarpeistaan on tärkeintä. 

Verkossa opiskelu auttaa näkövammaista, sillä tiedostojen muuttaminen saavutettavaksi onnistuu siellä melko hyvin. Avustajaa haastateltava on tarvinnut joissain sähköisissä lomakkeissa (ilmoittautumiset), muuten hän selviää apuvälineiden avulla. 

Erityisopetusajatuksia tältä päivältä

Yli puolet työpäivästä tein koonteja hyvinvoinnin koulutuspalveluiden opettajien vastauksista kysymykseeni, mitä yleisen tuen käytäntöjä heillä on. Vastauksia ei tullut rutkasti, mikä sekin on tulos. 

Se, ettei opettaja vastaa tuollaiseen kyselyyn, voi kertoa siitä, ettei koe toimivansa tukitoimissa tai ei tiedä, mitä yleinen tuki voi olla tai ei ehdi tai halua vastata. Tusina opettajista vastasi. Muutama tunnusti rehellisesti, ettei toteuta tukea. Jotkut sen sijaan luettelivat monenlaisia keinoja. Tiivistetysti keskeiset yleisen tuen käytännöt ovat

- keskusteluja, kannustusta

- aikataulujen rukkaamista

- kokonaisuuksien jakamista pienempiin osiin

- tehtävien ja käsitteiden selventämistä ja selkoistamista

- vaihtoehtoisten toteutuksien sopimista: suulliset ja toiminnalliset suoritukset

- kertaamista eri tavoin: yhdessä, pienryhmässä, yksilöllisesti

- havainnollistaminen kuvin, piirroksin, tekemällä, näyttämällä

- ohjaaminen tukipalveluihin.

Erityisen tuen toimintatavoissa on usein samoja asioita, mutta silloin on kyse pitkäkestoisesta ja systemaattisesta pedagogisesta tuesta ja järjestelyistä. On avartavaa ja tärkeää, että tiedän, miten kollegat mieltävät yleisen tuen. Siitä pääsee pureutumaan siihen, että tunnistetaan satunnaisen tukitoiminnan päälle systemaattisen erityisen tuen tarve.

Tänään (21.2.2017) Helsingin Sanomissa oli mielipidekirjoitelmia oppimisvaikeuksista ja syrjäytymisriskeistä. Erityisluokanopettaja muistuttaa, että usein kyse on yksilön nähdyksi tulemisen puutteesta ja ulkopuolelle jäämisen kokemuksesta. Kirjoittaja pitää opettajien osaamisen kartuttamista keskeisenä keinona estää lasten ja nuorten syrjäytymistä. Asia koskee mielestäni myös aikuisia. "Parasta syrjäytymisen ehkäisyä on lasten ja nuorten kohtaaminen heidän omassa yhteisössään sekä yhteisöön kuulumisen, oman merkityksellisyyden ja aktiivisen toimijuuden vahvistaminen." 

Hero ry:n edustajat puolestaan kirjoittavat, että koulussa pitää opettaa oppimisen taitoja. Minua hämmästyttää, että yhä vielä tätä pitää peräänkuuluttaa, mutta oikeassa kirjoittajat ovat. Huomaan oppimisen taitojen puutteet päivittäin työssäni aikuisten kanssa. Herolaisten toiveena on: "Opetus sisältäisi muun muassa opiskelutekniikoiden ja lukustrategioiden harjoittelua sekä oppimisen apuvälineiden käytön ohjausta. Tästä ei olisi hyötyä pelkästään oppimisvaikeuksisille oppilaille vaan jokaiselle."

Päivän päätteeksi postista putkahti yhden aiheeseen liittyvän koulutuksen todistus. Olen taas muutamaa opintopistettä rikkaampi. Parasta on se, että olen myös erityisen tuen kehittämistyössä ottanut jonkin askeleen eteenpäin.

Kehittämisryhmän perustus

Jos oppimisen tukeen ja erityiseen tukeen on johdon tuki, on tuen toteuttaminen mahdollisia. Rakenteet sekä auki kirjoitetut ja lausutut toimintaperiaatteet pitää olla.

Tein omassa organisaatiossani aloitteen, että meillä pitää olla erityisen tuen kehittämisryhmä ja verkosto, jotta yleisen ja erityisen tuen käytännöt jalkautuvat aiempaa paremmin. Esittelimme oppisopimustoimiston Eija Korpelaisen kanssa kehittämissuunnitelman.

Ensimmäinen erityisen tuen kehittämisryhmän kokoontuminen oli tammikuussa. Mukana oli edustusta joka toimialalta ja kaksi koulutuspäällikköä. Käynnistämme kehittämistoiminnan siten, että kukin toimialoiltaan kerää tietoa yleisen ja erityisen tuen käytännöistä. Saamme kokonaiskuvan tai ainakin otannan siitä, miten tuki ja ohjaus ymmärretään ja mahdollisesti myös toteutetaan. Seuraava kehittämisryhmän tapaaminen on maaliskuussa, jolloin koonnit käsitellään. Olen toiveikas, että silloin päästään myös ryhmän tavoitteiden asetteluun.

Erityinen tuki (tai HOJKS) on oppilaitoksessani vielä aika vieras asia, sillä selkeä aikuis- ja nuorisokoulutuksen erottaminen on ehkä tavallista enemmän hämärtänyt sen tiedostamista, että myös aikuisopiskelijoilla on monenlaisia erityisen tuen tarpeita ja että joka opettajan työhön kuuluu niiden ottaminen huomioon.

Eettisesti tämä askarruttaa. Vaikka aikuiskoulutuksessa on henkilökohtaistamisasiakirjassa kohta ”ohjaus”, ei ehkä monikaan ajattele, että siinä yhteydessä tulisi miettiä tutkinnon suorittajan erityistarpeita tai kirjata yleisen ja erityisen tuen toimintatapoja. Aikuiskoulutuksessa ei tarvitse mutta saa tehdä erillisen HOJKSin, sillä jos henkilökohtaistamisasiakirja on HOJKS, on asiakirja silloin salainen.

Minä olen oppilaitokseni päähojksaaja, ja aina välillä homma askarruttaa: onko suunniteltu tuki sellainen, että tutkinnon suorittaja saa sovitut tukitoimet ja ne todella edistävät hänen etenemistään. Pohdin myös usein, miten hyvin kollegat lopulta mieltävät erityisen tuen merkityksen. Koetan tiedottaa ja julistaa sanaa – riittävästi vai en? Tämä on varmaan jokaisen oppimisen tuessa toimivan päivittäinen pohdintateema.

Alkuvuoden kehittämishenkeä

Alkuvuonna 2017 olen ollut mukana monessa ammatilliseen erityisopetukseen liittyvässä.

1. Olen oman organisaationi edustaja koko ammattiopiston oppimisen tuen kehittämisryhmässä. Mukanaolo on mielestäni oleellisen tärkeää etenkin reformin alla: olen aikuisopiston siltana nuorisokoulutuksessa tapahtuvaan yleisen ja erityisen tuen kehittämistyöhön. Kehittämisryhmän vuoden ensimmäisessä kokouksessa käytiin läpi koko vuoden toimintasuunnitelma. Haasteita ei puutu.

2. Oman organisaationi erityisen tuen kehittämisryhmä kokoontui ensimmäisen kerran keskustelemaan toiminnan tarkoituksesta ja tarpeista. Siitä lisää siihen liittyvässä omassa jutussa.

3. Jyväskylän ammattikorkeakoulun reformiin valmistavan koulutuksen ensimmäinen osa päättyi tammikuussa. Tein koulutuksen aikana kehittämistehtävänä yhdessä oppisopimustoimiston Eija Korpelaisen kanssa aikuisopistomme erityisen tuen kehittämissuunnitelman. Siitä jatketaan!

4. Osallistuin ammattiopiston lähihoitajakoulutuksen erityisopettajien palaveriin, jossa etsittiin yhteisiä linjoja HOJKS-kirjauksiin. On todella tärkeää ja lohdullista olla mukana tällaisessa. Yhteinen keskustelu avaa sitä, miten määräyksiä ja toimintatapoja ymmärretään eri tavoin, ja kaikilla on hienoinen epävarmuus, toimiiko oikein ohjeiden mukaan. Kun asioita sanotaan ääneen, kaikki oppivat ja pohtivat sekä yhdessä löytävät toimintalinjoja. Tapaaminen oli todella opettavainen ja asioita avaava.

5. Olen ollut mukana parissakymmenessä HOJKS-palaverissa. Se pistää aina nöyräksi. Keskustelut opiskelijoiden kanssa opettavat joka kerta uutta. Lähestymistapa, sanavalinnat, kontakti tulee aina hakea kullekin sopivaksi, myös mukana oleva ryhmänohjaaja tulee huomioida ja lisäksi vielä resurssireunaehdot. Kohtaaminen on kuitenkin a ja o - se, että erityistä tukea tarvitseva aikuisopiskelija tulee kuulluksi.

6. Kävin kouluttamassa Haaga-Heliassa selkoviestinnästä. Ja taas opin rutkasti: koulutus oli osin AC-yhteyden varassa. Yhteys pätki, verkkomateriaalini ei ollut paras mahdollinen etäyhteyksiin. Huomasin, että kouluttajana minulle on tärkeää välitön kontakti osallistujiin, suora vuorovaikutus ja siihen liittyvä spontaani eteneminen ja sisältövalinnat. Kun en näe etäyhteysopiskelijoita ja kommentit tulevat viiveellä, tuntuu kuin hapuilisin usvassa.

7. Toimin 6.2. kouluttajana ammatillisen äidinkielen työpajassa, joka on osa OPH:n koulutusta Monipuolistuva kirjoittamisen opetus. Osallistujat saivat eväitä ja verkostoitumistukea uusien opetuskokeiluiden kehittämiseen. Tavoitteena on yhteiskirjoittaminen ja sen ohjaus. Otin koulutuksessa yhdeksi näkökulmaksi oppimisvaikeuksisten ja S2-opiskelijoiden näkökulman ja heidän ohjaustarpeensa. Keskustelimme paljon opiskelijoiden suuresta ohjaustarpeesta ja opettajan selkeästä ohjauksesta (selkokielen periaatteet).

Mietimme myös paljon opiskelijoita, jotka eivät oikein kykene tuottamaan tekstiä. Esittelin sovelluksia, jotka voivat auttaa kuten tablettien muistiinpano-ohjelmia, joihin voi puhua ja ohjelma tekstittää puheen. Sitä voi lähteä sitten muokkaamaan. Mukana olleet opettajat innostuivat esimerkiksi Padlet-ohjelmasta, jota voi käyttää monipuolisesti, esimerkiksi yhteisöllisesti kirjoitelman ideointiin. Ilmapiiri oli innostunut ja innostava! Opettajat tekevät kehittämishankkeita ja kokemukset kootaan toukokuussa.

8. Selkokirjat sopivat monille erityisryhmille. Selkokeskuksen Iloa selkokirjoista -hankkeessa on tarkoituksen itsenäisyyden juhlavuotena julkaista uusien tekijöiden selkokirjoja. Olen hankeryhmän puheenjohtaja. Olemme käyneet läpi käsikirjoituksia, ja jokunen helmi sieltä on noussut mutta odotuksiin nähden turhan vähän. Joka tapauksessa aikuiset erilaiset oppijat ja S2-lukijat ovat saamassa uutta luettavaa.

"Tavallinen" selkokirjaryhmä tapasi tänään, eli ryhmä jakaa vuosittain OKM:n selkokirjallisuuden ja muun saavutettavan kirjallisuuden valtiontuen. Olen ryhmän pj, ja olen ollut toiminnassa mukana vuodesta 2008. Tästä syystä minulla on aika hyvä tuntuma siitä, minkälaista selkokirjallisuutta on viime vuosina ilmestynyt. Keskeisiä kohderyhmiä ovat aistivammaiset, autismin kirjoon kuuluvat, kehitysvammaiset, oppimisvaikeuksiset, muistisairaat ja S2-oppijat - eli suurelta osin ammatillisen erityisopetuksen oppijat.

9. Olen käynyt kolmessa kotoutumiskoulutuksen ryhmässä "valmentamassa" opiskelijoita Minä luen sinulle! -kampanjaan. Selkokeskuksen kampanjassa maahanmuuttajaopiskelijat käyvät lukemassa selkokirjoja vanhuksille tai kehitysvammaisille. "Matkasaarnaajatyöni" on ollut jännittävää, sillä en tunne S2-opiskelijoita, joiden kanssa olen käynyt harjoittelemassa ääneen lukua. Selkokirjoja ei oikein ole A2-tasoisille kielen opiskelijoille. Opiskelijat ovat kuitenkin olleet innostuneen oloisia. Neljäs ryhmä, jota olen "valmentanut" on ollut minulle ennestään tuttu, joten sen kanssa olen osannut valita sopivia materiaaleja, ja harjoittelu on ollut monin tavoin antoisaa. H-hetki on 16.2. Silloin on maailman ääneen lukemisen päivä.

10. Kun näin asiat kokoan, huomaan, että koko ajan puuhaan ammatillisen erityisopetuksen ja erityisen tuen asioita. Ja kovin kellotettuja ovat päiväni.

Reformista telma-koulutuksen kannalta

En ole tässä blogissa aiemmin käsitellyt tulevaa reformia. Keskusteluissa olen kyllä moneen otteeseen tuonut esille sen, miten sanoilla hämätään ja käytetään valtaa. Etenkin sanat "reformi" ja "sopeuttamistoimet" kalskahtavat pahalta, sillä muusta ei ole kyse kuin säästöistä, talouden ehdoilla tehdyistä leikkauksista ja toiminnan heikennyksistä.

Yksi ystävä linkkasi someen postauksen, jossa käsitellään vaikeasti kehitysvammaisten perusopetuksen jälkeistä koulutusta sekä koulujen säästöpaineiden ja yt-neuvottelujen vaikutuksia. Vielä alaikäisen opiskelijan äiti kirjoittaa telma-koulutuksen toteuttamisen epävarmuuden vaikutusta koko perheeseen. 

Kehitysvammainen lapsi, nuori ja aikuinen tarvitsee selvitäkseen strukturoidun ympäristön ja olojen vakauden. Erityinen tuki ei voi onnistua, jossa olosuhteet ovat epävarmat, opettajat ja kotiväki muutoksista kuten niukentuneista resursseista tai toiminnan jatkuvuuden epämääräisyydestä stressaantuneita. Jutun kirjoittaja kysyy:

"Reformissa uudistetaan koulutuksen rahoitus, ohjaus, tutkintorakenne, koulutuksen toteuttamismuotoja sekä järjestäjärakennetta. Väitetään, että uudistus valmistellaan tiiviissä yhteistyössä ammatillisen koulutuksen kentän ja sidosryhmien kanssa. Onko todella näin myös erityisammattiopetuksen osalta? - - Missä ovat kehitysvammaisten nuorten nuorisotakuu, sivistykselliset perusoikeudet, oikeus elinikäiseen oppimiseen ja ihmisarvo?"

Ammatillisen erityisopetuksen näkökulmasta säästöaikamme on vaikea, ja on vaikea nähdä, miten kukaan voi seistä niiden takana tai uskoa, että opetuksen laatu pysyisi samana. Tuntuu väärältä, että säästöjen paineissa joudutaan kysymään ihmisarvon perään, mitä lainaamani postauksen äiti joutuu tekemään.

Reformin suunnittelijat eivät varmaankaan ole käyneet telma-ryhmissä, en usko, että edes tavallisissa ammattikoulun luokissa eivätkä työsaleissa. Erityisen tuen näkökulma on hukkunut jargoniin, jossa vilisevät henkilökohtaistaminen ja koulutussopimukset. "Sanaleikit" tuntuvat loukkaukselta, koska samalla leikataan niiden toteuttamisessa tarvittavat resurssit opetukselta ja ohjaukselta.

Olen sitä mieltä, että se ei riitä, että päättäjät ja koulutussuunnittelijat tekevät pikavierailuja oppilaitoksiin, joissa johto usein esittää asiat parhain päin. Oikean kuvan saa asioista, jos vähintään pari päivää kulkee yhden opiskelijaryhmän mukana. Todellisuus saattaa silloin näyttää todella erilaiselta kuin rehtoreiden, ministeriöiden virkamiesten tai ammattijärjestöjen suunnittelijoiden silmin.

Postaus on yhden ihmisen mielipide ja kokemus. Silläkin on merkitystä: yhden henkilön kysymys ihmisarvosta on eettinen kysymys, johon esimerkin telma-opettajat joutuvat päivittäin vastaamaan. Jos eivät rakenteet tue opetustyötä, opettaja joutuu kohtuuttomien paineiden alla tekemään työtä, johon täytyy heittäytyä koko persoonallaan ja potentiaalillaan. Jos säästöt supistavat ihmisiä, aikaa, tiloja ja materiaaleja, on mahdotonta hoitaa hommia koko potentiaalilla. Kaikki kärsivät.

P. S. Poliittisesti sitoutumattomana totean, että lainaamani postaus ei ole tarkoitushakuisesti tietyn puolueen sivuilta.