Lamppu päässä

Aika ajoin ilmestyy tutkimuksia ja lehtijuttuja kaunokirjallisuuden lukemisen eduista (mm. Runo sytyttää lampun päässä, HS 24.11.2016). Esimerkiksi runojen lukeminen toimii itsehoitokirjallisuutta tehokkaammin oman elämän kysymysten käsittelyssä. Luetun monitulkintaisuus aktivoi aivoja ja omaelämäkerrallista muistia, joten muistojen ja tunteiden käsittely käynnistyy. Lisäksi uppoutuminen kirjallisuuteen, esimerkiksi runoihin, lisää psyykkistä hyvinvointia. 

Ihmissuhdetyössä työskentelevien on tarpeen reflektoida kokemuksiaan, ja siihen kaunokirjallisuus auttaa. Johtopäätökseni on siis, että kirjallisuusharrastus ruokkii positiivisesti työtä. Se antaa perspektiiviä ja työkaluja oman työskentelyn arviointiin ja kehittämiseen. Lamppu päässä voi syttyä, kun omaan toimintaan heijastaa fiktion kuvaamia asioita. 

Koska kirjallisuuden on todettu kehittävän keskittymistä, kielen ja ajattelun taitoja sekä ematiakykyjä, kannattaa lukea itse ja suositella sitä myös muille, myös opiskelijoille. Jokaiselle löytyy jotakin selkokirjoista ja äänikirjoista paksuihin proosaopuksiin. 

Itse olen lukuharrastaja. Harrastus on antanut rutkasti eväitä elämään, siksi sitä suosittelee mielellään muillekin. Kerron esimerkin viimeisimmästä lukukokemuksesta ja sen virittämistä erityispedagogiikka-ajatuksista.

Katja Kallion romaani Yön kantaja (Otava 2017) kertoo oikeasti eläneestä Amanda Aaltosesta (1864-1918), mutta fakta vain häilyy taustalla, romaani upottaa päähenkilön keksittyihin kokemuksiin. Ammatillisesti voi tulkita, että Amandalta voisi diagnosoida ADHD:n, Aspergerin, tunne-elämän ja mielenterveyden häiriöitä. Amanda on levoton, aistiyliherkkä, sopeutumaton ja impulsiivinen. Ympäristö ei kestä erilaisuutta, ja Amanda suljetaan parikymppisenä loppuiäksi eristyksiin Seilin saarelle.

Romaanista voi peilata suhtautumista erilaisuuteen, käsityksiä siitä ja "hoitomuotoja" tähän päivään, nyky-yhteiskuntamme ja omaan suhtautumiseen. Romaanin avulla pääsee "erilaisen" tunteisiin, aistielämyksiin, ajatteluun ja kokemuksiin. Voi vaikka leikkiä ajatuksella, miten nyt amandoille käy: diagnosoidaanko heidät ajoissa, miten erityispedagogisin toimin tuetaan ja ohjataan, miten he löytävät paikkansa yhteiskunnassamme?

Kaikki kertomani on romaanin ajattelua inspiroivaa puolta. Ei voi unohtaa romaanin tunne- ja tunnelmaviritystä. Yön kantaja kerrotaan rakenteeltaan ja kieleltään taiturimaisesti, tunteita koskettaen, jopa kourien. Opetuksesta ja ohjauksesta usein parhaiten jää mieleen elämys ja tunne, niin myös kirjallisuudesta. Sillä on merkitystä. 

Eikä sovi unohtaa kirjallisuuden yhtä puolta, ajanvietettä ja irti arjesta -aspektia.

"Lukiessaan hän unohti päällään raskaana retkottavan ajan."

Matematiikan tukiopetuksesta

Helmikuun alussa luin Jouni Inkalan runoja kokoelmasta Nähty elämä (Siltala 2017). Erityisopetuksen ja oppimisen tuen kannalta pysäytti seuraava runo.

Runossa matematiikan tukiopetus on vertauskuvallista, elämän opettelua. Sitä on matematiikan opiskelu tai sen tukiopettaminen - sitä ovat nousut ja kuopat opetustyössä sekä muussa elämisessä. Runon mahdollisuudet ilmaista tunteet ja kokemukset antavat väljyyttä löytää sanoista oma kokemus. Runo on väylä myös eläytyä runon puhujan kokemukseen.

Haluan lukea runosta myös konkretiaa, oikeaa asiaa matematiikan oppimisvaikeudesta. Runon alussa on runon puhojan kokemus matematiikasta, tunne siitä, ettei mistään saa kiinni, humalamutkittelua ja syrjähyppyjä. Yhtä sekamelskaa on matematiikan oppimisen vaikeuksien koekeminen - sen voi runosta lukea.

Pari sanaa säkeestä "Elämänkoulun pikakurssi". Tukiopetus tai erityisen tuen ohjaustunti on usein pikakurssi elämästä. Siinä ollaan hyvin lähellä toista ihmistä: tuen tarve johtuu jostain, jossa henkilö on heikoilla. Hänellä on varmasti taustalla haavoittavia kokemuksia. Ohjaajan täytyy olla herkkänä kuulemaan ja näkemään mielialan muutokset, kannustuksen tarpeen, valita oikeat sävyt vuorovaikutuksessa ja kohtaamisen keinot. Niistä on kiinni yhteistyön onnistuminen. Niistä  on aina kiinni yhteistyön onnistuminen elämässä.

Pari sanaa säkeestä "Mutta lisätehtävä tarkoittaa uutta mahdollisuutta." Lisätehtävät elämässä tuntuvat yllimääräiseltä, usein taakalta. Mikseivät ne voi olla nimenomaan uusi mahdollisuus: keino oppia lisää, uudella tavalla, enemmän ja syvemmin? Ohjaustyössä on kyse motivoinnista ja tavasta tarjota kannustavaa näkökulmaa, sillä usein on tunnustettava se, että uuden oppiminen vaatii aikaa ja vaivaa. Mutta se on aina myös mahdollisuus. Runossa opettaja hymyilee puolittain. Ehkä voisi virnistää täysillä, hyväntahtoisesti ja täydesti kannustaen.