Lamppu päässä

Aika ajoin ilmestyy tutkimuksia ja lehtijuttuja kaunokirjallisuuden lukemisen eduista (mm. Runo sytyttää lampun päässä, HS 24.11.2016). Esimerkiksi runojen lukeminen toimii itsehoitokirjallisuutta tehokkaammin oman elämän kysymysten käsittelyssä. Luetun monitulkintaisuus aktivoi aivoja ja omaelämäkerrallista muistia, joten muistojen ja tunteiden käsittely käynnistyy. Lisäksi uppoutuminen kirjallisuuteen, esimerkiksi runoihin, lisää psyykkistä hyvinvointia. 

Ihmissuhdetyössä työskentelevien on tarpeen reflektoida kokemuksiaan, ja siihen kaunokirjallisuus auttaa. Johtopäätökseni on siis, että kirjallisuusharrastus ruokkii positiivisesti työtä. Se antaa perspektiiviä ja työkaluja oman työskentelyn arviointiin ja kehittämiseen. Lamppu päässä voi syttyä, kun omaan toimintaan heijastaa fiktion kuvaamia asioita. 

Koska kirjallisuuden on todettu kehittävän keskittymistä, kielen ja ajattelun taitoja sekä ematiakykyjä, kannattaa lukea itse ja suositella sitä myös muille, myös opiskelijoille. Jokaiselle löytyy jotakin selkokirjoista ja äänikirjoista paksuihin proosaopuksiin. 

Itse olen lukuharrastaja. Harrastus on antanut rutkasti eväitä elämään, siksi sitä suosittelee mielellään muillekin. Kerron esimerkin viimeisimmästä lukukokemuksesta ja sen virittämistä erityispedagogiikka-ajatuksista.

Katja Kallion romaani Yön kantaja (Otava 2017) kertoo oikeasti eläneestä Amanda Aaltosesta (1864-1918), mutta fakta vain häilyy taustalla, romaani upottaa päähenkilön keksittyihin kokemuksiin. Ammatillisesti voi tulkita, että Amandalta voisi diagnosoida ADHD:n, Aspergerin, tunne-elämän ja mielenterveyden häiriöitä. Amanda on levoton, aistiyliherkkä, sopeutumaton ja impulsiivinen. Ympäristö ei kestä erilaisuutta, ja Amanda suljetaan parikymppisenä loppuiäksi eristyksiin Seilin saarelle.

Romaanista voi peilata suhtautumista erilaisuuteen, käsityksiä siitä ja "hoitomuotoja" tähän päivään, nyky-yhteiskuntamme ja omaan suhtautumiseen. Romaanin avulla pääsee "erilaisen" tunteisiin, aistielämyksiin, ajatteluun ja kokemuksiin. Voi vaikka leikkiä ajatuksella, miten nyt amandoille käy: diagnosoidaanko heidät ajoissa, miten erityispedagogisin toimin tuetaan ja ohjataan, miten he löytävät paikkansa yhteiskunnassamme?

Kaikki kertomani on romaanin ajattelua inspiroivaa puolta. Ei voi unohtaa romaanin tunne- ja tunnelmaviritystä. Yön kantaja kerrotaan rakenteeltaan ja kieleltään taiturimaisesti, tunteita koskettaen, jopa kourien. Opetuksesta ja ohjauksesta usein parhaiten jää mieleen elämys ja tunne, niin myös kirjallisuudesta. Sillä on merkitystä. 

Eikä sovi unohtaa kirjallisuuden yhtä puolta, ajanvietettä ja irti arjesta -aspektia.

"Lukiessaan hän unohti päällään raskaana retkottavan ajan."

Autismikirjo kulttuurituotteiden aiheena

On Sademies-elokuva. On myös monia muita elokuvia, joissa autisminkirjon häiriöistä saa kokemuskuvan. Esimerkiksi Autismisäätiön sivuilla on mielenkiintoinen postaus "Autismi elokuvissa". Kaunokirjallisuudessa on autismikuvauksia. Esimerkiksi kiinnostava ja raju on Jaakko Yli-Juonikkaan Vanhan merimiehen tarinoita (2014), jossa käsitellään autistisen nuoren fasilitointikirjoittamista ja perhesuhteita. Juuri nyt ajankohtaisia ovat dokumenttielokuva ja tv-sarja.

Uusi dokumentti

Tartun aiheeseen siksi, että 22.2.2017 Helsingin Sanomissa (21.2. jo verkkolehdessä) esitellään dokumenttielokuvaa, jossa seurataan parikymppistä autistista Lauria. Lauri ei juurikaan puhu, hän tarvitsee tulkin, mutta on kiinnostunut kirjoittamisesta. Dokumentti pyrkii pääsemään herkän henkilön sisuksiin, se haluaa tallentaa ytimen Laurista:

"Autistit ovat hyvin herkkä ulkopuolelta tuleville ärsykkeille, ja pienikin häiriö saattaa järisyttää mielenrauhaa. Silloin autisti pakenee entistä voimakkaammin omaan maailmaansa, siihen sisäiseen kuplaansa, johon ulkopuolisilla ei ole pääsyä."

Dokumentti varmasti päästää lähelle ja välittää kokemuksen elämästä, jossa tunteet ovat voimakkaita mutta kommunikaatio erilaista. Yle näyttää dokumentin tämän vuoden aikana.

HS-juttu poiki heti keskustelua: "Kiitetty dokumentti sivuuttaa kyseenalaisen tavan avustaa autisteja" (HS 22.2.2017). Fasilitointia ei dokumetti juurikaan käsittele, mutta sillä tavalla Lauri kommunikoi, eli avustaja tukee kirjoittamista vaikuttamalla kirjoittajan käden liikkeeseen. Fasilitoinnilla on puolustajat ja kiivaat vastustajat. Puolistajat pitävät tärkeänä, että autisti voi avusteisesti ilmaista ajatuksiaan kirjoitten henkilökohtaisen avustajan kanssa. Vastustajat näkevät asian niin, että joku muu kommunikoi kuin autisti, kun hänen käden liikettään autetaan. 

Menetelmää on tutkittu parikymmentä vuotta, mutta varmuutta menetelmästä ei vieläkään ole. Jos autisti ei lainkaan kommunikoi, fasilitointi ei ilmeisesti tuota tulosta. Joka tapauksessa ei autisti ole fasilitoinnissa kiistattomasti aktiivinen toimija. Kommunikaation apuvälineet tähtäävät nimenomaan aktiivisuuteen. Siksi suositaan teknisiä kommunikaatiolaitteita ja kuvakommunikaatiota, jolloin henkilö itse valitsee kuvista sanoja ja sanajonoja.

Uusi tv-sarja

Perjantaina (17.2.) alkoi YLE 1 -kanavalla kiinnostava brittidraamasarja Poika joka katosi musiikkiin, joka kertoo perheestä, jonka poika saa autisminkirjon diagnoosin. Ensimmäisen osan perusteella sarja on koskettava kuvaus siitä, miten perhe ja lähipiiri suhtautuu erilaiseen lapseen. Ensimmäisessä osassa vanhemmat kipuilevat erilaisen lapsen tunnistamisen kieltämisen sekä asiantilan tunnustamisen ja hyväksymisen paineissa. 

Draama, taide ja dokumentit avaavat asioita kokemusperäisesti. Oppiminen tapahtuu tunnepohjaisesti siten, että voi eläytyä toisten ihmisen asemaan. Tällainen empaattinen lähestymistapa opettaa. Olen sademiesten, monien romaanien ja brittidraamojen ansiosta valmiimpi kohtaamaan tosielämän erilaisia oppijoita. Näin väitän.

P. S. Autismista käytetään erilaisia nimityksiä, ja diagnoosejakin tehdään esimerkiksi autismista ja Aspergerin syndromasta. Autismikirjon diagnoosit muuttuvat näillä näkymin vuonna 2018, jolloin tilalle tulee yksi "sateenvarjodiagnoosi" autismikirjon häiriö. 

Autismikirjon monimuotoisuutta ilmentää sateenkaariväritetty äärettömyyssymboli.

Matematiikan tukiopetuksesta

Helmikuun alussa luin Jouni Inkalan runoja kokoelmasta Nähty elämä (Siltala 2017). Erityisopetuksen ja oppimisen tuen kannalta pysäytti seuraava runo.

Runossa matematiikan tukiopetus on vertauskuvallista, elämän opettelua. Sitä on matematiikan opiskelu tai sen tukiopettaminen - sitä ovat nousut ja kuopat opetustyössä sekä muussa elämisessä. Runon mahdollisuudet ilmaista tunteet ja kokemukset antavat väljyyttä löytää sanoista oma kokemus. Runo on väylä myös eläytyä runon puhujan kokemukseen.

Haluan lukea runosta myös konkretiaa, oikeaa asiaa matematiikan oppimisvaikeudesta. Runon alussa on runon puhojan kokemus matematiikasta, tunne siitä, ettei mistään saa kiinni, humalamutkittelua ja syrjähyppyjä. Yhtä sekamelskaa on matematiikan oppimisen vaikeuksien koekeminen - sen voi runosta lukea.

Pari sanaa säkeestä "Elämänkoulun pikakurssi". Tukiopetus tai erityisen tuen ohjaustunti on usein pikakurssi elämästä. Siinä ollaan hyvin lähellä toista ihmistä: tuen tarve johtuu jostain, jossa henkilö on heikoilla. Hänellä on varmasti taustalla haavoittavia kokemuksia. Ohjaajan täytyy olla herkkänä kuulemaan ja näkemään mielialan muutokset, kannustuksen tarpeen, valita oikeat sävyt vuorovaikutuksessa ja kohtaamisen keinot. Niistä on kiinni yhteistyön onnistuminen. Niistä  on aina kiinni yhteistyön onnistuminen elämässä.

Pari sanaa säkeestä "Mutta lisätehtävä tarkoittaa uutta mahdollisuutta." Lisätehtävät elämässä tuntuvat yllimääräiseltä, usein taakalta. Mikseivät ne voi olla nimenomaan uusi mahdollisuus: keino oppia lisää, uudella tavalla, enemmän ja syvemmin? Ohjaustyössä on kyse motivoinnista ja tavasta tarjota kannustavaa näkökulmaa, sillä usein on tunnustettava se, että uuden oppiminen vaatii aikaa ja vaivaa. Mutta se on aina myös mahdollisuus. Runossa opettaja hymyilee puolittain. Ehkä voisi virnistää täysillä, hyväntahtoisesti ja täydesti kannustaen.