Erityisopettajan matkassa: opintokäyntiantia

Olin erityisammattikoulun ammatillisen erityisopettajan Eeva-Liisa Talvelan matkassa, kun hän opetti ja ohjasi tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoita. Käynnissä oli projekti, jossa opiskelijat olivat suunnitelleet toiminnallista ensiapuopetusta telma-ryhmälle. Sain seurata projektin toteutusta. 

Ennen opetusta juttelin erityisopettajan kanssa hänen työstään. Juttuni kirjoitin haastettelutyyliin eli vastaukset kutakuinkin Eevan sanoin.

Eeva on hoitoalan ja vammaistyön opettaja sekä ammatillinen erityisopettaja. Hänellä on monta vuotta työkokemusta telma-opettajana, nyt hän on erityisammttioppilaitoksen ammattiopettajana ja ammatillisena erityisopettajana.

 

Minkälaisia erityisopiskelijoita on ryhmässäsi?

Opetusryhmissäni on näkö- ja kuulovammaisia ja opiskelijoita, joilla on mielenterveysongelmia sekä opiskelijoita, joilla on muita oppimisvaikeuksia, ja joillakin äidinkieli on muu kuin suomi. Opiskelijat opiskelevat ammattiin, ja jokaisella on omat haasteensa opiskelun etenemisessä.

Opettajan näkökulmasta oma ryhmä on se, jonka opiskelijoiden hojks-vastuussa olen. Tammikuussa aloitti kaksi opiskelijaa, kolme viime syksynä aloittanutta ja sen lisäksi on kymmenen muuta, jotka opiskelevat eri vaiheissa. Lisäksi kaksi valmistui jouluna. Opiskelijoillani on erilaisia erityisopetuksen syitä.

Mitkä ovat keskeisiä toimintaperiaatteita?

Yksilölliset polut ovat elinehto. Ohjaajan täytyy löytää sopivia reittejä, jotta opinnot etenevät. Opetussuunnitelma on oleellinen pohja, toimintasuunnitelma, ja siihen sovitetaan hojksien yksilölliset opiskeluohjelmat.

Mielenterveysongelmia on todella monella opiskelijoilla. Jokainen on otettava yksilöllisesti huomioon ja suunnitelmat tehdään todella henkilökohtaisesti. Opettajan ymmärtäväisyys on kaiken pohja. Poissaoloista ei voi jauhaa vaan sanoa, miten ihanaa nähdä, kun tulet kouluun. Pitää usein tekstailla viestejä: mitä sinulle kuuluu, kuinka voit.

Vain välittäminen on tärkeää ja sen ilmaiseminen. Kun opiskelija tänne tulee, se on timanttihetki. Opiskelijalle voidaan tehdä jaksamissuunnitelma yhdessä hänen kanssaan. Esimerkiksi yhden opiskelijan kanssa etsimme ratkaisua matikan ongelmaan, ja keskustelussa hän keksi itse ratkaisun. Aikaa, anna opiskelijoille aikaa. Ja pidät heihin yhteyttä. Heitä ei saa jättää yksin.

Mitä muuta opiskelijoiden erilaiset haasteet edellyttävät opettajalta ja opetukselta?

Joukossa on sokea opiskelija ja opiskelijoita, jotka näkevät huonosti. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa näkövammaisia opiskelijoita auttavat kaikki apuvälineet kuten ruudunlukuohjelmat. Opintoja ei ole tarve mukauttaa. Vahvuuksia on enemmän kuin haittoja: opiskelijoilla on sellaisia kohtaamisen taitoja, joita näkevät eivät saavuta ollenkaan - kaikki esteettiset ja eettiset elementit ovat kohtaamisessa läsnä! 

Opettajana unohdan vallan, että opiskelijoilla on kuulo- tai näkövammoja - se on luonnollinen olotila. Verkkomateriaalit ovat esteettömässä muodossa. Jos joukossa on kuvioita, sanallistan kaiken tarkkaan. 

Kuurojen opiskelijoiden tulkin otan huomioon, varmistan, että hän pysyy mukana. Tauottaminen on oleellisen tärkeää, ja tulkilta saan palautteen, onko tahti ollut sopiva.

Kun opetustyössä on mukana muita tukihenkilöitä, yhteystyön hiominen on tärkeää. Esimerkiksi yhteistyö tulkin ja viittomakielisen avustajan kanssa on sellaista, että roolit pitää selvittää. Opettaja opettaa, tulkki tulkkaa ja avustaja avustaa.

Arjessa nämä kaikki asiat oppii, ei näistä ole oppikirjaa. Asiat on kuitenkin tärkeää sanoa ääneen. Kun olin telma-opettajana, tein paljon yhteistyötä ohjaajan kanssa. Ohjaajan vammaiskäsitys voi olla erilainen, joten yhteistyön hiominen on ensimmäinen haaste. Esimerkiksi telma-opetuksessa teimme niin, että ohjaajan rooli purettiin auki. Siitä tehtiin yhdessä opas.

Yhdessä opiskelijoiden kanssa on tehty myös telmaan ohjaajan opas työelämään valmentautumiseen. (Kirjoittajan huomio: tuossa oppaassa on paljon kenelle tahansa sopivaa asiaa: katso seuraavat kuvat.)

Minkälaista muuta yhteistyötä teet?

Eeva on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi työvalmentajan kanssa. Esimerkiksi jos käy ilmi, ettei opiskelijalle olekaan mahdollista valmistua tutkintoon johtavasta koulutuksesta, on työvalmentajan avulla löytynyt toinen väylä. Myös opon kanssa yhteistyö on tosi tärkeää. Sitten on kuraattori, terveydenhoitaja ja opintosihteerit.

Kaikkea ei tarvitse itse osata, täällä on esimerkiksi telma-opettajia, jonka puoleen voi kääntyä. Sitten on verkostot, joita on kertynyt elämän varrelta, esimerkiksi opiskelukavereita erityisopettajaopintojen ajalta. Opo on avainasemassa, ja monessa opiskelija-asiassa on  mukana kuraattori, terveydenhoitaja ja opintosihteeri.

On ollut myös välillä mahdollista ostopalveluina saada opiskelijalle konsernista psykologin, erilaisten terapioiden ja työvalmentajien palveluita. Lisäksi meillä on tukiopetusta ja tukiopettajien kansa olen yhteystyössä. Eniten tukiopetustarvetta on matematiikassa. Eli monenlaista yhteistyötä on.

Mikä sinusta on tärkeintä ammatillisen erityisopettajan työssä?

Ei saa hermostua eikä provosoitua. Pitää pysyä rauhallisena. Sanoja olen vähentänyt. Selkeys ja selkokielisyys alkaa tulla luonnostaan. Liudentamiseen pitää olla tatsi, sisältöä on oltava vaikka helposti.

Sekin on monen stressaavan opiskelijan kanssa tärkeää, ettei juututa, vaan mennään seuraavaan asiaan. Ilmapiirin täytyy olla sellainen, että opiskelija voi aina pyytää apua. Positiivinen vire vaikuttaa ilmapiiriin. Kiittäminen ja kannustaminen tulevat ensimmäisenä.

Toisto ja toisto  - se on oleellista. Olen vakuuttunut, että kaikessa opetuksessa pitää toistaa, siitä seuraa syväoppimista. Pitää malttaa odottaa. Ja mallintaminen vaikuttaa siihen, että opettajan mallia voi opiskelija soveltaa omassa toiminnassa. Esimerkiksi kun opiskelijani nyt ohjaavat telma-opiskelijoita, he ovat huomanneet, että voi toimia ohjaajana niin kuin Eeva on toiminut heidän kanssaan – niin sanoi juuri yksi opiskelija ja olin siitä todella iloinen.

Joustavuus on tärkeää. Suunnitelmat opsin mukaan ovat tarkat, mutta mitä tehdään milläkin kerralla, se pitää soveltaa tilanteen mukaan.

Lovit-vuorovaikutusmalli sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Sovellan sitä opetuksessani: läsnäolo, odottaminen, vastaaminen, ilmaisun mukauttaminen ja tarkistaminen.

(Ks. LOVIT-periaatteista video tai esittely Oiva-mallista.)

Mistä iloitset työssäsi?

Opiskelijan edistysaskeleiden huomaaminen on ilo. Ja se, kun sen voi opiskelijalle sanoa ja osoittaa.

Olet myös Taitaja Plus -toiminnassa. Mitä se tarkoittaa?

Työni hieno puoli on se, että voi olla monessa mukana. Olen ollut valmentamassa opiskelijoita Taitaja-kisoihin, koska nämä valtakunnalliset ammattitaitokilpailut ovat toukokuussa Helsingissä. Meillä on kaksi paria, jotka ovat mukana tänä keväänä Taitaja Plus -kisojen finaalissa. Taitaja Plus on kilpailusarja erityisopiskelijoille. Olemme harjoitelleet kisatehtäviä, ja nyt on haussa henkinen tsemppari. Suunnittelemme myös työparini kanssa kisatehtäviä.

On hieno nähdä kisaparien osaamisen kehittyminen. He oppivat toisiltaan ja ammattitaito kasvaa koko ajan. Viimeksi toinen pari huomasi toisen parin toiminnasta, että suunnitelmien tekoa pitää kehittää.

(Kirjoittajan huomio: Eevan opetuksen ja ohjauksen seuraaminen oli todella antoisaa. Opettajan tilannetajuisuus, positiivisuus, reagointiherkkyys, kannustavuus ja yksilöllinen huomioonottavuus oli esimerkillistä.)

Aistivammaisuudesta kokemusvälähdyksiä

Kuulovammaisia opiskelijoita on joitakin ollut integroituina tavallisiin ryhmiin. Kaikkien kanssa olen työskennellyt lukiopettajan tai oppimisen tuen roolissa. Yhdellä ei ollut tulkkia, muilla kyllä – vaan ei aina.

Kun tulkit eivät olleet läsnä pyrin aina suoraan katsekontaktiin, selkeään puheeseen niin että huulioilta erotti sanat helposti. Usein oli apuna myös kynä ja paperi. Koska ohjasin opiskelijoiden kirjallisten tehtävien tekemistä, avasin tehtäviä, ohjasin tiedonhakua ja asioiden kirjoittamista omin sanoin. Nykyisin tietokoneiden ja älypuhelinten sovellukset kuulovammaisille ovat edistämässä hienosti saavutettavuutta.

Tärkeää on ollut, että yhdessä tekemiseen saadaan hyvä ilmapiiri. Hymy, nauru ja yhteishenki vievät oppimista ja etenkin oppijan itsetuntoa oppijana eteenpäin. Kommunikointi sujuu kaikin ei-kielellisin keinoin: ilmeet, eleet, piirtäminen, esittäminen, näyttäminen.

Viimeksi tapasin tammikuussa kuuron opiskelijan, jolla oli kaksi tulkkia. Silloin kommunikoinnissa on otettava huomioon, että puhun opiskelijalle, en tulkeille. Yhteys on nimenomaan opiskelijaan, joskin kontakti tulkkeihinkin pitää pysyä yllä. Pitää ottaa huomioon, että tulkit ehtivät tulkata. Puheen selkoistamista pidän tärkeänä: asiat etenevät loogisesti, keskeiset asiat puhutaan tutuin sanoin ja rauhallisesti edeten.

Yleensä kuulovammainen opiskelija on tulkkien kanssa pitäneet opettajille infotilaisuuden toimintatavoista. Opetusmatriaalit ovat heidän käytössään etukäteen. Opiskelijan paikka oppimisympristöissä järjestetään niin, että hän näkee esteettömästi opettajat ja ryhmätyötilanteissa muut opiskelijat. Videomateriaalien sisältö selvitetään opiskelijalle. Puheessa ja keskusteluissa otetaan huomioon tulkkauksen sopiva rytmi. Työssä oppimisen järjestelyt suunnitellaan myös siten, että opiskelija pystyy työskentelemään tavoitteiden mukaan.

Olen ehkä selkokielen läpäisemä, sillä suhtaudun niin, että vuorovaikutusta pitää mukauttaa aina vastaanottajan mukaan. Jos vuorovaikutuskumppani ei kuule, hyödynnän muita aisteja ja pyrin selkeyteen. Olen myös tottunut kuulolaitetta käyttävien tuttujen kanssa siihen, että vuorovaikutuskumppanille on erittäin tärkeää, että kuuloon liittyvät asiat otetaan huomioon esimerkiksi istumisjärjestyksessä ja taustahälyn eliminoimisessa.

Näkövammaisista opiskelijoista ei minulla juurikaan ole kokemusta. Olen perehtynyt kirjallisiin- ja videolähteisiin, joten perusteet tiedän, miten otan opetuksessa ja ohjauksessa näkövamman huomioon. Apuvälineet ovat erittäin tärkeitä.

Omassa vuorovaikutuksessa uskon olevan haasteita, sillä sanaton viestintä on niin oleellista näkeville. Ainakin äänensävyt ja puhetyyli ovat asioita, jotka täytyy ottaa huomioon näkövammaisen ohjauksessa. Lisäksi konkreettinen, havainnollinen kieli tuntuu ykkösjutulta, kaiken toiminnan sanoittaminen. Ajan antaminen harjoittelemiselle ja tekemiselle on kaikessa erityisessä tuessa yksi ohjenuora, se ei poikkea aistivammaisten kanssa työskentelyssä.

Olen itse vasta viime aikoina tottunut äänikirjoihin: kun on tottunut lukemaan itse, vain kuunteluun keskittyminen on vaatinut harjoittelua. Se ehkä hieman auttaa eläytymään siihen, miten ilman näköaistia on muiden aistien varassa. Keskittyminen puhe- ja äänivirtaan vaatii melkoista paneutumista. Monet harjoitukset esimerkiksi vääristävillä ja sumeilla tai näkökenttää rajaavilla laseilla ovat antaneet herättävän kokemuksen, miltä näkörajoitteet tuntuvat. Tai haparointi side silmillä jysäyttää tunteen sokeudesta.  Minulle moinen on eläytymistreenia, toisille arkipäivää.

Celian toimintaa arvostan todella paljon. On myös upeaa, miten paljon äänikirjoja tehdään, osa yksittäisten asiakkiden tilauksesta.

Olen viime vuosina tutustunut moniin koskettelukirjoihin. Koska olen selkokirjatyöryhmässä, tutustun Celian hyväksymiin käsikirjoituksiin, joista teen lausuntoja OPM:n selkokirjallisuuden ja muun saavutettavan kirjallisuuden apurahajakoon. Olen myös nähnyt useita valmiita koskettelukirjoja. Ne ovat usein yksittäiskappaleita, sillä koskettelukirjojen materiaalit ja toteutus ovat vaativaa työtä. Koskettelukirjoissa on kankaisia ja muita erilaisia materiaaleja, joten en eivät ole monistettavissa. Arvostan kovin uniikkien teosten tekijöitä ja sitä, miten niiden käyttäjät saavat näin kirjallisuus- ja aistikokemuksen.

 - - -

Olen osallistunut pienen osan verran sokean täyteen elämään. Muistan hyvin mieheni isoisän, sodassa sokeutuneen miehen, joka eli melko esteettömästi. Hän toimi hierojana, kuunteli äänikirjoja ja runoili omia runoja kasettinauhurille. Maailmaa hän seurasi radiosta ja osallistui vilkkaasti keskusteluihin. Hän matkusteli perheen kanssa pitkin maailmaa ja nautti etelän lämmöstä, äänistä, mauista ja tuoksuista. Hän kulki tuttuja reittejä itsekseen, ja kun muiden silmä vältti, hän kävi hakkaamassa mökin liiterissä halkoja. Osallisuuden tunne ei horjunut.