Lukivaikeudesta tubettajaksi

Niilo22 on nimimerkki suomalaiselle YouTube-suosikille. Yli kolmekymppinen "Niilo" julkaiseen videoita tavallisista sattumuksista sen kummemmin käsikirjoittamatta tai editoimatta. Hän on julkaissut 8000 videoita ja tilaajia on yli 23 000.

Perusjuttu "Niilon" videoissa on hänen lukivaikeutensa. Videohittejä ovat väärinlukemiset, jotka kouluaikana olivat häpeän aihe.

”Se oli sellaista takkuilua se lukeminen, kaikki nauroivat, eikä opettajakaan kannustanut. Siitä ne negatiiviset palautteet nytkin tulevat, lukihäiriöstä. Että sille naureskellaan sitten.”

Aika masentavalta kyseinen kommentti kuulostaa. Koulussa (tai parikymmentä vuotta sitten ko. oppijan kouluaikoina) suhtaudutaan lukuvirheisiin pilkaten, ja sosiaalisen median huutelukulttuurissa näemmä sama meno jatkuu.

 "Niilo" ei oppinut kouluaikoina erottamaan kirjaimia toisistaan eikä kertotaulua, eikä koko koulunkäynti maittanut. Hän jäi luokalleen ja hänet siirrettiin mukautettuun opetukseen, mutta äiti arvelee, ettei erityisopetuksessa paneuduttu "Niilon" ongelmiin. Sittemmin "Niilo" opiskeli levyseppähitsaajaksi ja kävi armeijan, mutta töitä ei ole löytynyt.

Miten ihmeessä Mikael Kosola ei saanut peruskoulusta apua ja sujuvaa lukutaitoa? Hän istui kuitenkin kymmenen vuotta maailman parhaaksi väitetyn koulun penkeillä.

"Niilosta" inspiroiduin (15.4.2016) Helsingin Sanomien artikkelin perusteella, jossa haastateltiin myös Niilo Mäki Instituutin Heikki Lyytistä, joka vakuuttaa, että nykyisin lukivaikeus tunnistetaan ja kirjaimien tunnistusongelmiin auttaa Lukikar-peli. Sen jälkeen lukikuntoutuksen perusta on LUKEMINEN, eli lukutaito paranee vain lukemalla. Siten mekaanisiin lukemisen vaikeuksiin tulee helpotusta ja myös lukemisen sisältö alkaa valjeta. Monen lukemisen vaikeuden takan on siten valikoiva lukemattomuus.

Lyytinen jättää mainitsematta erilaisten lukemisen strategioiden harjoittelemisen ohjauksessa. Muuten olen täysin Lyytisen kannalla siihen, että lasten ja nuorten lukemisen väheneminen on vakava ongelma. Oppimisvaikeuksiset eivät hankalia asioita vältellen edisty, sillä harjaantuminen on A ja O. 

Myös kotimaiset kirjailijat ovat huolissaan nuorten lukemisen (ja kirjoittamisen) tasosta, sillä he yhä useammin saavat tutkielmiaan tekeviltä tökeröitä kirjeitä, josta paljastuu, ettei kirjeen kirjoittajia huvita lukea kyseistä kirjaa vaan kyselevät kirjailijalta juonesta ym. (HS 14.4.2017).

Takaisin "Niiloon", joka on tyyppiesimerkki siitä, miten puutteelliset taidot ovat vieneet paljon puhuttu nuorten miesten syrjäytymiskierteeseen eli työttömyyteen ja alkoholin suurkulutukseen. Nyt on "Niilon" elämässä valoa näkyvissä: videointiharrastus ja tukityö kierrätyskeskuksessa. Lisäksi lukemiseen harjaantuminen on käynnistynyt.

Nyt ei mene enää kaljaa. Elokuvia voi kyllä mennä monta päivässä. Siitä on ollut se hyöty, että lukeminen alkaa sujua koko ajan paremmin. Tekstitykset menevät välillä ohi liian nopeasti, mutta niitä sinnikkäästi lukemalla lukihäiriö on kuitenkin alkanut antaa periksi. 

Kummasti Lyytinen hellii ajatusta suomen kielen helppoudesta ja äänne-kirjainvastaavuudesta, vaikkei se ihan itsestäänselvyys ole.

Lähde

Lukihäiriöinen nuori jäi ilman apua ja sitten ilman töitä – nyt Niilo22 on aikamies ja Youtube-tähti, joka lukee ylpeänä videoillaan, vaikka väärin menisi

http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005170071.html?share=de72b0cb6dd47a2d6408ec0a28ccf45e

Diagnosoinnin varjoista

Hätkähdin Helsingin Sanomien artikkelia, jossa kerrottiin Poikien Puhelimesta. Jutussa haastateltiin vapaaehtoistyönään puhelimen päässä päivystävää Joonas Kekkosta.

Kekkonen on huomannut, että pojilta ja nuorilta miehiltä puuttuu tietoa. Tiedonkeruu lukemalla jää vähälle, ja askarruttavia asioita selvitetään YouTube-videoiden avulla. Niiden tieto ei ole aina kuranttia, ja poikien pulmat seksuaalisuuteen, seksiin tai mielenterveyteen liittyen menevät solmuun.

Kaiken tämän edellisen ohella mielenkiintoni kohdistui siihen, mitä Kekkonen on huomannut oppimisvaikeuksien diagnosoinnista. On luonnollisesti hyvä, että entistä paremmin ongelmat diagnosoidaan ja vaikeudet saavat nimen. Se esimerkiksi helpottaa monesti huonommuuden tunnetta. Diagnosointi ei riitä, ja ennen kaikkea: sen taakse ei saa mennä.

Kekkonen on huolissaan nuorista, jotka jättävät tekemättä sen varjolla, että hänellä on jokin diagnosoitu oppimisvaikeus. Diagnoosi heitetään selitykseksi, ja sen varjolla ollaan ponnistelematta. Kekkonen korostaa nimenomaan sitä, että ponnistelua ja sitkeyttä tulisi sitä suuremmalla syyllä harjoittaa. Yhteiskunnassa ei pärjää vetäytymällä ja kieltäytymällä.

Artikkeli piti miettimään erityisopetuksen osuutta asenteiden muokkaajana. Toivon totisesti, että erityisopettajien kannustava ja rohkaiseva ote rakentaa yritteliäisyyttä ja sinnikkyyttä - eikä päinvastoin. On hyvä, että osaamistaan voi osoittaa monella tavalla, mutta ei saa ohittaa sitä, että myös niitä asioita pitää harjoitella, jotka ovat hankalia. Vain niin kehittyy.

Ajattelen etenkin lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia. On todellinen karhunpalvelus, jos lukivaikeuksinen voi aina tehdä luku- ja kirjoitustehtäviä toisin kuin noita taitoja harjaannuttaen. Nyky-yhteiskunnasssa ei (vielä) voi selvitä ilman niitä taitoja. Eli kaikki strategiset konstit käyttöön, jotta vaikeita asioita jaksaa yksi sun toinen prepata.

Positiivinen pedagogiikka voi olla yksi keino löytää itsestään hyvä sinnittelijä.

Lähde:

Poikien puhelimessa jopa 9-vuotiaat kysyvät raiskauksista – Joonas Kekkonen kuuntelee poikien julmimmatkin jutut. HS 6.4.2017.
http://www.hs.fi/elama/art-2000005157259.html?share=0891f698914fd51857bf10e34ba91e2c