Reformista telma-koulutuksen kannalta

En ole tässä blogissa aiemmin käsitellyt tulevaa reformia. Keskusteluissa olen kyllä moneen otteeseen tuonut esille sen, miten sanoilla hämätään ja käytetään valtaa. Etenkin sanat "reformi" ja "sopeuttamistoimet" kalskahtavat pahalta, sillä muusta ei ole kyse kuin säästöistä, talouden ehdoilla tehdyistä leikkauksista ja toiminnan heikennyksistä.

Yksi ystävä linkkasi someen postauksen, jossa käsitellään vaikeasti kehitysvammaisten perusopetuksen jälkeistä koulutusta sekä koulujen säästöpaineiden ja yt-neuvottelujen vaikutuksia. Vielä alaikäisen opiskelijan äiti kirjoittaa telma-koulutuksen toteuttamisen epävarmuuden vaikutusta koko perheeseen. 

Kehitysvammainen lapsi, nuori ja aikuinen tarvitsee selvitäkseen strukturoidun ympäristön ja olojen vakauden. Erityinen tuki ei voi onnistua, jossa olosuhteet ovat epävarmat, opettajat ja kotiväki muutoksista kuten niukentuneista resursseista tai toiminnan jatkuvuuden epämääräisyydestä stressaantuneita. Jutun kirjoittaja kysyy:

"Reformissa uudistetaan koulutuksen rahoitus, ohjaus, tutkintorakenne, koulutuksen toteuttamismuotoja sekä järjestäjärakennetta. Väitetään, että uudistus valmistellaan tiiviissä yhteistyössä ammatillisen koulutuksen kentän ja sidosryhmien kanssa. Onko todella näin myös erityisammattiopetuksen osalta? - - Missä ovat kehitysvammaisten nuorten nuorisotakuu, sivistykselliset perusoikeudet, oikeus elinikäiseen oppimiseen ja ihmisarvo?"

Ammatillisen erityisopetuksen näkökulmasta säästöaikamme on vaikea, ja on vaikea nähdä, miten kukaan voi seistä niiden takana tai uskoa, että opetuksen laatu pysyisi samana. Tuntuu väärältä, että säästöjen paineissa joudutaan kysymään ihmisarvon perään, mitä lainaamani postauksen äiti joutuu tekemään.

Reformin suunnittelijat eivät varmaankaan ole käyneet telma-ryhmissä, en usko, että edes tavallisissa ammattikoulun luokissa eivätkä työsaleissa. Erityisen tuen näkökulma on hukkunut jargoniin, jossa vilisevät henkilökohtaistaminen ja koulutussopimukset. "Sanaleikit" tuntuvat loukkaukselta, koska samalla leikataan niiden toteuttamisessa tarvittavat resurssit opetukselta ja ohjaukselta.

Olen sitä mieltä, että se ei riitä, että päättäjät ja koulutussuunnittelijat tekevät pikavierailuja oppilaitoksiin, joissa johto usein esittää asiat parhain päin. Oikean kuvan saa asioista, jos vähintään pari päivää kulkee yhden opiskelijaryhmän mukana. Todellisuus saattaa silloin näyttää todella erilaiselta kuin rehtoreiden, ministeriöiden virkamiesten tai ammattijärjestöjen suunnittelijoiden silmin.

Postaus on yhden ihmisen mielipide ja kokemus. Silläkin on merkitystä: yhden henkilön kysymys ihmisarvosta on eettinen kysymys, johon esimerkin telma-opettajat joutuvat päivittäin vastaamaan. Jos eivät rakenteet tue opetustyötä, opettaja joutuu kohtuuttomien paineiden alla tekemään työtä, johon täytyy heittäytyä koko persoonallaan ja potentiaalillaan. Jos säästöt supistavat ihmisiä, aikaa, tiloja ja materiaaleja, on mahdotonta hoitaa hommia koko potentiaalilla. Kaikki kärsivät.

P. S. Poliittisesti sitoutumattomana totean, että lainaamani postaus ei ole tarkoitushakuisesti tietyn puolueen sivuilta.