Aistivammaisuudesta kokemusvälähdyksiä

Kuulovammaisia opiskelijoita on joitakin ollut integroituina tavallisiin ryhmiin. Kaikkien kanssa olen työskennellyt lukiopettajan tai oppimisen tuen roolissa. Yhdellä ei ollut tulkkia, muilla kyllä – vaan ei aina.

Kun tulkit eivät olleet läsnä pyrin aina suoraan katsekontaktiin, selkeään puheeseen niin että huulioilta erotti sanat helposti. Usein oli apuna myös kynä ja paperi. Koska ohjasin opiskelijoiden kirjallisten tehtävien tekemistä, avasin tehtäviä, ohjasin tiedonhakua ja asioiden kirjoittamista omin sanoin. Nykyisin tietokoneiden ja älypuhelinten sovellukset kuulovammaisille ovat edistämässä hienosti saavutettavuutta.

Tärkeää on ollut, että yhdessä tekemiseen saadaan hyvä ilmapiiri. Hymy, nauru ja yhteishenki vievät oppimista ja etenkin oppijan itsetuntoa oppijana eteenpäin. Kommunikointi sujuu kaikin ei-kielellisin keinoin: ilmeet, eleet, piirtäminen, esittäminen, näyttäminen.

Viimeksi tapasin tammikuussa kuuron opiskelijan, jolla oli kaksi tulkkia. Silloin kommunikoinnissa on otettava huomioon, että puhun opiskelijalle, en tulkeille. Yhteys on nimenomaan opiskelijaan, joskin kontakti tulkkeihinkin pitää pysyä yllä. Pitää ottaa huomioon, että tulkit ehtivät tulkata. Puheen selkoistamista pidän tärkeänä: asiat etenevät loogisesti, keskeiset asiat puhutaan tutuin sanoin ja rauhallisesti edeten.

Yleensä kuulovammainen opiskelija on tulkkien kanssa pitäneet opettajille infotilaisuuden toimintatavoista. Opetusmatriaalit ovat heidän käytössään etukäteen. Opiskelijan paikka oppimisympristöissä järjestetään niin, että hän näkee esteettömästi opettajat ja ryhmätyötilanteissa muut opiskelijat. Videomateriaalien sisältö selvitetään opiskelijalle. Puheessa ja keskusteluissa otetaan huomioon tulkkauksen sopiva rytmi. Työssä oppimisen järjestelyt suunnitellaan myös siten, että opiskelija pystyy työskentelemään tavoitteiden mukaan.

Olen ehkä selkokielen läpäisemä, sillä suhtaudun niin, että vuorovaikutusta pitää mukauttaa aina vastaanottajan mukaan. Jos vuorovaikutuskumppani ei kuule, hyödynnän muita aisteja ja pyrin selkeyteen. Olen myös tottunut kuulolaitetta käyttävien tuttujen kanssa siihen, että vuorovaikutuskumppanille on erittäin tärkeää, että kuuloon liittyvät asiat otetaan huomioon esimerkiksi istumisjärjestyksessä ja taustahälyn eliminoimisessa.

Näkövammaisista opiskelijoista ei minulla juurikaan ole kokemusta. Olen perehtynyt kirjallisiin- ja videolähteisiin, joten perusteet tiedän, miten otan opetuksessa ja ohjauksessa näkövamman huomioon. Apuvälineet ovat erittäin tärkeitä.

Omassa vuorovaikutuksessa uskon olevan haasteita, sillä sanaton viestintä on niin oleellista näkeville. Ainakin äänensävyt ja puhetyyli ovat asioita, jotka täytyy ottaa huomioon näkövammaisen ohjauksessa. Lisäksi konkreettinen, havainnollinen kieli tuntuu ykkösjutulta, kaiken toiminnan sanoittaminen. Ajan antaminen harjoittelemiselle ja tekemiselle on kaikessa erityisessä tuessa yksi ohjenuora, se ei poikkea aistivammaisten kanssa työskentelyssä.

Olen itse vasta viime aikoina tottunut äänikirjoihin: kun on tottunut lukemaan itse, vain kuunteluun keskittyminen on vaatinut harjoittelua. Se ehkä hieman auttaa eläytymään siihen, miten ilman näköaistia on muiden aistien varassa. Keskittyminen puhe- ja äänivirtaan vaatii melkoista paneutumista. Monet harjoitukset esimerkiksi vääristävillä ja sumeilla tai näkökenttää rajaavilla laseilla ovat antaneet herättävän kokemuksen, miltä näkörajoitteet tuntuvat. Tai haparointi side silmillä jysäyttää tunteen sokeudesta.  Minulle moinen on eläytymistreenia, toisille arkipäivää.

Celian toimintaa arvostan todella paljon. On myös upeaa, miten paljon äänikirjoja tehdään, osa yksittäisten asiakkiden tilauksesta.

Olen viime vuosina tutustunut moniin koskettelukirjoihin. Koska olen selkokirjatyöryhmässä, tutustun Celian hyväksymiin käsikirjoituksiin, joista teen lausuntoja OPM:n selkokirjallisuuden ja muun saavutettavan kirjallisuuden apurahajakoon. Olen myös nähnyt useita valmiita koskettelukirjoja. Ne ovat usein yksittäiskappaleita, sillä koskettelukirjojen materiaalit ja toteutus ovat vaativaa työtä. Koskettelukirjoissa on kankaisia ja muita erilaisia materiaaleja, joten en eivät ole monistettavissa. Arvostan kovin uniikkien teosten tekijöitä ja sitä, miten niiden käyttäjät saavat näin kirjallisuus- ja aistikokemuksen.

 - - -

Olen osallistunut pienen osan verran sokean täyteen elämään. Muistan hyvin mieheni isoisän, sodassa sokeutuneen miehen, joka eli melko esteettömästi. Hän toimi hierojana, kuunteli äänikirjoja ja runoili omia runoja kasettinauhurille. Maailmaa hän seurasi radiosta ja osallistui vilkkaasti keskusteluihin. Hän matkusteli perheen kanssa pitkin maailmaa ja nautti etelän lämmöstä, äänistä, mauista ja tuoksuista. Hän kulki tuttuja reittejä itsekseen, ja kun muiden silmä vältti, hän kävi hakkaamassa mökin liiterissä halkoja. Osallisuuden tunne ei horjunut.