perjantai 11. marraskuuta 2016

Telmassa 11.11.2016



Vierailu Telma-ryhmässä oli mielenkiintoinen ja avartava. Olen lähihoitajien opettajana käynyt monenlaisissa kehitysvammayksiköissä, mutta Telma-koulutuksesta tiesin jotakin vain lukemani perusteella.



Ryhmässä oli tänään 11 opiskelijaa, joilla kahdeksalla oli avustaja. Sen lisäksi ryhmässä on ohjaaja, ja tänään mukana oli myös fysioterapeutti. Opettaja piti ohjia käsissään ryhmässä, jossa jokaisella oppijalla on monia haasteita.

Viikko- ja päiväohjelma oli strukturoitu, joskin joustavuus on oltava, sillä muutoksia on monesta syystä. Toiminta oli opiskelijalähtöistä, ja kiinnitin siihen huomiota, miten jokainen oppija sai halutessaan ilmaista itsensä rauhassa loppuun, oli ilmaisu sitten puhetta, kuvia tai "kyllä"/"ei"-lappu.
Lukujärjestys luokan ovipielessä


Toiminnallisen matematiikan opetuskokonaisuus oli todella kiinnostava. Tuntisuunnitelman opiskelijat saivat kuvin tuetusti. Tehtäviä voitiin tehdä omassa tahdissa ja soveltaa. Mittayksiköitä harjoiteltiin tekemällä, esimerkiksi itse hyppäämällä ja hyppy mittaamalla.

Minulla oli ilo olla osa kahden nuoren miehen ryhmää. He ottivat minut luontevasti vastaan. Yhdessä hypimme ja mittasimme, arvioimme metrin mittaa, kellotimme päiväohjelman ja arvioimme kauppakassin sisällön hintoja.




Hienosti opetus tuki oppijoiden yksilöllisiä vahvuuksia, mutta tavoitteellisesti tuki oppijoiden kasvua aikuisuuteen. Ihailin opettajan lämpöä, selkeää tavoitteellisuutta, ohjaaja-avustaja-oppija-hallintaa ja pelisilmää tilanteiden muuttuessa.

Eettinen pohdintani liittyy etenkin työelämävalmiuksiin tähtäämiseen silloin, kun arjessa pärjäämisessä on merkittäviä vaikeuksia. Telma-toiminta on kaikkiaan kannatettavaa, näen sen etenkin kuntouttavana toimintana, tärkeänä tukena nuoren aikuistumisessa ja itsetunnon vahvistamisessa. Seuraava askel monella on työtoiminta, ei varsinaninen työelämä. Siten ajatus siitä, että kyse on ammatillisesta koulutuksesta, pistää minut miettimään. Arvostan nimenomaan toimintaa kuntoutuksen osana, kasvatuksellisen kuntoutuksen osana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti