Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tulee arvioida opiskelijoiden kanssa, miten kevätlukukauden HOJKS on toiminut ja päivittää HOJKS syyslukukaudelle tai seuraavaan tutkinnon osaan. Se tarkoittaa palavereja, palavereja ja palavereja.
Arviointikeskustelut ovat olleet antoisia. Vanhoista HOJKSeista päivitetään tänä syksynä yhtä lukuunottamatta kaikki muut. Pääsääntöisesti opiskelijat ovat huojentuneit ja tyytyväisiä siitä, millaisia henkilökohtaisia opetuksen järjestämistä koskevia erityisen tuen toimia he ovat saaneet. Yhden opiskelijan sanoin: "HOJKS pelasti minut." Yksi opiskelija ei ole ottanut erityistä tukea vastaan, siksi päivittäminen ei ole tarkoituksenmukaista.
Uusia HOJKSeja tulee myös, osa minulle tuntemattomista aloista. Koen aika vaativaksi sen, että olen teknisistä (ja erityispedagogistakin) syistä kirjaamassa HOJKSit hius-, kauneus-, lähihoitaja-, hieroja-, painosveistintä- ja kiinteistöpalvelutaloilla. Jotta olisin aito pedagoginen asiantuntija minun pitäisi mielestäni ymmärtää jotain tutkintojen rakentumisesta ja tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksista, jotta minusta olisi mahdollisimman paljon hyötyä erityisen tuen suunnittelussa. Nyt ei kertakaikkiaan ole ollut voimavaroja perusteelliseen perehtymiseen. Se tuottaa eettistä epävarmuutta ja riittämättömyyttä.
Toisaalta voisin ajatella, että ryhmänohjaaja edustaa HOJKS-palavereissa alan tuntemusta, opiskelija edustaa oman oppimisensa asiantuntijuutta ja minä edustan mahdollistajaa, joka yhdistää nuo kaksi. Tuota haluan kehittää!
![]() |
Välillä työssä joutuu katsomaan kaihdinten takaa sekavaa maisemaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti